Kuulumisia Makumirasta - toimettomana ei jouda olemaan.

Afrikantahtiin 10.

Kaikenlaista on ehtinyt tapahtua  työ- ja vapaa-ajan rintamalla Makumirassa. Parin viimeisen viikon aikana. Workhopit PITA-hankeessa pyörivät täyttä vauhtia – paitsi tämän viikon peruutettuja päiviä, selostan tuonnempana miksi. Ne ovat edessä ensi viikolla, jolloin olemme kouluilla neljä päivää putkeen välissä.

Kouluworkshoppeja on ollut Akerin koululla, josta oli upeat näkymät Merulle sekä 45 kilometrin päässä Sihistonin koulussa, joka oli heti ensisilmäyksellä kaunis ja viihtyisä oppilaslähtöinen ympäristökoulu.

Lisäksi olin toissaviikolla kaksi päivää seuraamassa opetusta Ngongongaren koulussa, jossa pidimme ensimmäisen workshoppimme. 

Kun kouluvierailuihin lisätään vielä perheenjäsenten kyläily Makumirassa, niin huomaatte, että yksinäisiä hetkiä ei juuri ole ollut ja blogin kirjoittamiseen on jäänyt vain vähän energiaa aatteen tasolla. Tänään kirjoitin Vääryyksiä 1. artikkelin, katsotaan tuleeko se tänne blogiin muokattuna vai kerrotaanko vääryydet ammattilehdessä. Olen harjoitellut kirjoittamista, joka tuntuu minusta haastavalta hommalta, mutta josta nautin aika lailla, nyt kun on aikaa.

Viikko sitten tiistai-iltana täällä kotona römähti. Luulin, että kyseessä on maanjäristys, sillä kollega Arusha, kuule !-projektista kertoi sellaisen kokeneensa täälläolojakson aikana. Tämä ei kuitenkaan ollut maanjäristys vaan talomme päädyssä kaatui yli satavuotias jättipuu ja vei mennessään muutaman samanlaisen sekä sähkölinjan. Luulin, että taloni eteen on avutunut syvä rotko, sähköt katkesivat, oli pilkkopimeää. Hetkisen kuluttua  naapurit hiippailivat kaikki taskulamppujen kanssa pihalla ja ilmoittivat puun kaatumisesta.

Sähkokatkos koski koko kampusta, työt tietokoneiden ääressä seisahtuivat. Vietimme keskiviikkoaamupäivän Ngongongaren koulla ja iltapäiväksi PITA- toimisto siirtyi saksalaisten ylläpitämään Tantz's Hands kahvilaan sähkön ja ilmaisen wi-fin perässä. Samalla saimme herkullisen lounaan, turisteille tarkoitettuja lämpimiä voileipiä.



Kouluvierailuille menimme paikallisen taksin Peterin kyydillä sekä tiistaina, että keskiviikkona. Olimme työparini Senara Elibariakin ja Aneth U Johnin kanssa koululla aamupäivän seuraamassa oikeaa opetusta, ihan tavallisissa luokissa.

Kuten aina, tämäkin oli silmiä avaavaa. Pääsin koulun rehtorin pitämälle biologian tunnille, jossa käsiteltiin Safety Aid Kit ja sen sisällöt. Olin ensimmäiset minuutit ihan mykkänä, koska en ymmärtänyt mitä sa-fe-ty  (kirjaimellisesti näin lausuttuna ) tarkoittaa. Opettaja puhui koko opetustuokion ajan safetysta ja tässä minulle selvisi ensimmäinen pulmakohta opettamisessa: opettajien englannin kielen osaaminen ei ole aina ihan priimaa  - etenkään lausuminen.

Muuten opetustuokio oli mallikas, opeteltiin keskeisiä käsitteitä, avattiin niitä ryhmässä, selitettiin sanoja, ryhmät esittelivät tehtävänsä luokan edessä rennosti mutta asiallisesti, havainnollistamisvälineenä oli Safety Kit, joka purettiin osiin ja jaettiin ryhmien esiteltäväksi.

PITA –kouluttajateamissa olemme puhuneet paljon ryhmästä täällä. Periaatteessa ryhmätyö osataan mutta sitä käytetään mekaanisesti ryhmät ovat pysyviä kenties koko vuoden ja PITAn opettajat haluaisivat siihen ravsitella opettajia ajattelemaan pysyvän ryhmän heikkouksia ja vaihtuvien ryhmien etuja.

Oppitunnin rakenne tuppaa noudattamaan kaikkialla samaa kaavaa, 10 minuuttia johdattelua aiheeseen, 20 minuuttia asian esittelyyn – opettajajohtoiseen, 20 minuuttia ryhmässä työskentelyä ja käsitteen selittämistä, 20 minuuttia ryhmien työn esittelyä luokan edessä, mahdollisesti kuorossa ääneen lausuttavia sananselityksiä ja lopuksi 10 minuutin  koonti. Tämä tunnin rakenne on annettu valmiiksi – olikohan se opetusministeriöltä ja tätä noudatetaan opettajien tuntisuunnitelmissa, jotka rehtorit tarkastavat. Lisäksi koulussa on tarkastajia, jotka katsovat, että toiminta on ohjeiden mukaista. Miltä kuulostaa ?

Harjoittelu ja soveltaminen opituilla käsitteillä näyttää puuttuvan useista oppitunneista kokonaan tai jää kovin ohueksi. Matematiikan kohdalla oppimistulokset ovat PITA-kouluissa heikot ja suurin syy on harjoittelun puute. Sille ei tässä mallissa ole mahdollisuutta.

PITA kouluista puhuttaessa täytyy muistuttaa itseä ja lukijoitakin siitä, että hankeeseen on valittu heikoimmin menestyvät koulut Merun alueelta, vertailukouluja on mukana ainakin kaksi.

Tällä viikolla oli tosiaankin kouluissa kaikenlaista poikkeusohjelmaa ja juhlaa ja vieraita ehkä tarkastuksiakin. En ihan päässyt selvyyteen, mistä kaiken kaikkiaan oli kysymys mutta sekä Meru Pirimary Schoolissa sekä Momella Secondary Schoolissa oli 25.8.  CCM:n ( Chama Cha Mapinduzi, Revolution Party ) puolueen kansallinen soihtu-juhla ( National Toch ). Valtahallituspuolue ja suurin paralmenttipuolue juhlistaa vallankumoupäivää ja kouluilla oli esittelyjä. Lisäksi kouluissa suoritettiin tarkastuksia ainakin oppilasmäärän suhteen sillä rahaa koulu saa oppilasmäärän mukaan.

Tiistai saimme työparina kanssa olla mukana Arusha kuule ! –hankkeen worksopeissa ja koulupäivässä mutta tulevani Toch häiritsi normaalia työtä, niin että sekä oppilaat, että opettajat olivat ylikierroksilla. Meru Primaryssa kuurojen yksikössä pystytettiin katosta, maalattiin seiniä, pestiin latioita ja vessoja sekä istutettiin kasveja pihalle. Tämä kaikki oppilaiden tekemänä työnä, opettajien ohjaamana.

Kaikissa kouluissa oppilaat tekevät oikeaa työtä koulun eteen, siivoavat, istuttavat hyötykasveja, auttavat kouluruokalassa ( jos sellainen on ) ja  lakaisevat luokat.

Täällä maaseudulla koulussa pärjäävät paremmin oppilaat, jotka asuvat koululla sisäoppilaitoksessa, jos koululla sellainen on. Tämä johtuu siitä, että koulupäivän jälkeen etenkin tytöt joutuvat tekemään paljon kotitöitä. Lisäksi koulumatkat kävellään ja siihenkin kuluu useita tunteja. Läksyjen tekeminen tai opiskelu kotona ei ole ”se juttu” täällä. Harjoittelun puute kertautuu siis tälläkin tavalla. Lisäksi koulukirjoja ei aikakaan kaikissa kouluissa anneta kotiin ollenkaan, luokkaa kohden voi olla kymmenen kirjaa ja oppilaita 40-50. Tästä tarpeesta syntyy ryhmätyö. Kokeisiin valmistautuminen on omien itsetehtyjen muistiinpanojen varassa.

PITA-koulutuksen vastaanotto on kolmessa ensimmäisessä koulussa ollut kaikesta kuvatusta huolimatta oikein myönteinen ja opettajat lähtevät mukaan uusiin työtapoihin, joita esittelemme.

Itseäni huvitti se, että opetamme yhteistoimitaa vaikka koulussa luokkahuoneen ulkopuolella kaikki homma sujuu mallikkaasti yhdessä tehden. Ryhmätyö sujuu myös luokassa, mutta formaalit tuntisuunnitelmat ja opettamisen malli jättää oppimisen pinnalliseksi.

Tänään lauantaina 27.8. on moottorisaha laulanut koko päivän auringonnoususta sen laskuun. Parisen viikkoa sitten kaatuneita puita sahataan laudoiksi. Yliopistokampus on ollut 50 luvun alkuun saakka kahviplantaasi ja puut, joita kaatuilee kuulemma joka vuosi, ovat kahvipensaiden varjostamiseen istutettuja.  Yli sata vuotiaat puut ovat tällä viikolla jättäneet campuksen ja kotitalon pääty on sahanpuruja ja oksia täynnä. Puut myytiin puusepälle, mutta ennen huonekalujen valmistamista ne on kuivattava.

Tänään oli kotipäivä. Aamulla siivosin lattiat – pölyä kertyy täällä ihan eri malliin kuin kotona, missä tiet on asfaltoitu ja hiekka ei pöllyä. Kotipäivän kiva puuha oli ensimmäinen afrotunti privaattina. Opin ja osasin. Tanssin nimi ei jäänyt mieleen, mutta liikkeet olivat hallussa yli 25 vuotta sitten aloitetusta harrastuksesta – tästä kuulette vielä lisääkin.

Haija !

Arkisia episodeja

Arkisia episodeja

Hämmästyin suuresti. Tänään kuukauden pihassa ollut - kenties toimimaton, keittiöstäni poistettu - sähköhella oli hävinnyt pihani sisäänkäynnin edestä. Pyysin yliopiston pihamiehiä viemään sen pois heti kuin muutin taloon. Lupasivat. Heti oli nyt kuukauden päästä, mutta kiva näin. Aion panostaa pihan siisteyteen kun perheenjäsenet tulevat ensi viikolla kylään.

.

Hella pihassa.

Pyykin peseminen  Makumirassa ja varmaan koko Tansaniassa tehdään käsin suurimmassa osassa talouksia. Nyrkkipyykkiin on erikseen pesuaineet kaupassa. Ne vaahtoavat enemmän kuin konepesuaineet.  

Pyykkiä käsin.

Minulla on luksusta. Saan käyttää Katrin pesukonetta tarvittaessa ja näin teenkin pyyhkeiden ja muiden liinavaatteiden osalta. Nyrkkipyykkiä oli kuitenkin kokeiltava – maassa maan tavalla –periaatetta noudattaen. 

Keitin valkoisia nilkkasukkia hetken, kun muistelin lapsuuden pyykinpesuja ja äidin ohjeita.

En voi olla hämmästelemättä sitä, kuinka puhtaita valkoisia paitoja miehillä on vaikka pyykki pestään käsin. Paidat ovat myös aina silitetyt. 

Usealla virkamiesperheellä on toki kotona mama, joka hoitaa pyykinpesun ja silityksen sekä muut kotihommat. Työvoima on halpaa. Mamalle, kotiapulaiselle voidaan maksaa noin 200 000 shillinkiä kuussa. Vertailun vuoksi opettajan palkka yläkoulussa – noin 500 -600 000 shillinkiä.

Syötin naapurin kanoja pihalla. Tästäkin tulee lapsuus mieleen. Monessa suhteessa tämä on samanlaista kuin meillä kotona 60 -70-luvulla. Kanat tottelivat suomalaisia komentoja, kukko oli itsepäisempi. Huvittavaa, kuinka kukko pitää huolta, että kaikki kanat ovat kopissa. Kaksi röyhkimystä lentää aina päivisin verkon yli ja koska talon emäntä on sukulaisissa niitä ei kukaan häitistä pois vihreiden kaalinlehtien kimpusta, mokomat, ovat syöneet kaikki kaalinlehdet, johon ylettyvät.

Epäilen, että kanoja ei ihan ruokita tarpeeksi ja siksi ne eivät muni. No, toisaalta nämä kanat syödään joka tapauksessa.

Perheiden ruoanlaitto vie aikaa, sillä kaikki ruoka tehdään ihan alusta asti itse. Jos on kanaa, aloitetaan kanan teurastuksesta. Vihannekset ja juurekset haetaan toripäivinä, keskiviikkoisin ja sunnuntaisin täällä Usa Riverissä.

SuperMarketista saa kaikkea, ja niitä on tällä kylällä aikakin kaksi. Paikalliset eivät paljoa sieltä osta hinnan takia, mutta me käytämme pakasteita ja valmistuotita.

Lähiruokaa. 

Täällä Pohjoistansaniassa on kaikkea, kaikkea voi ostaa, jos on rahaa. Jossakin tiettömän taipaleen takana ei  ole samanlaista.

Teetä juodaan täällä huomioni mukaan enenmmän kuin kahavaa. Tee maidon kanssa on yleisin tarjottu juoma. Inkiväärirä, sokeria ja maitoa laitetaan usein tarjottavaan jo valmiiksi.

Lämmin, kuumennettu maito on yleinen teehetken juoma. Chai rangi  ( eli värikäs tee musta tee on paljon harvinaisempaa.  Tansanialaiset kaatavat aina mukin – joka usein on lasinen – piripintaan. Täytyy sanoa, että en ihan nauttinut kuumennetusta maitomukillisesta ja varsinkaan sitten kun maidon päälle kertyy  kuorikerros juoman jäähtyessä. Paikallisille taitaisi olla kova suoritus juoda tuoppi olutta. : (

Täällä näkee hyvin harvan henkilön polttavan tupakkaa. Muutaman miehen olen nähnyt savuke suussa, en kenenkään naisen tupakoivan enkä kenenkään paikallisen Usa Riverin-kylässä nauttivan alkoholia. Tämä johtunee siitä, etten osaa katsoa tienvarsibaareja sillä silmällä. Maatalousmessuilla Arushassa mainostettiin Kilimanjaro-olutta.

Yliopiston vierasmajan pitämisestä vastaava Magret toi minulle tänään ruskeaa hennaa ja huomenna värjäämme hiukseni. Henna ei pelota, sillä tätäkin on kokeiltu joskus 80-luvulla ja yritin varmistella, että hennassa ei ole mukana punaista väriä, luulen, että hiuksissa on punaista vakuutteluista huolimatta.

Hiuslaitteet ja letittykset ovat täällä kauniita. Kauneutta lisää se, että kaikkiin hiusluomuksiin laitetaan lisähiuksia ja tekotukkaa, muovista joka tuo kiiltoa kampauksiin. Monet käyttävät peruukkeja. Letitysmalleja on monenlaisia ja kaikki ovat omalla tavallaan upeita. Lettien tekeminen kestää useita tunteja, joten kampaajalla käymiseen on varattava koko päivä. (Kuvia toivon mukaan myöhemmin. )

Lähtiessäni Suomesta vakuuttelin, että täällä ei tule olemaan tylsää. Tämä on hyvinkin totta, mutta tämän viikon perjantaina alkoi ahdistamaan ja kiukuttamaan – suurin syy on se, että taloni on nettikatveessa ja iltaisin ei ole oikeastaan muuta puuhaa kuin työn jatkaminen, kirjoittaminen, lukeminen, swahlin opiskelu tai kotityöt. Pimeä tulee seitsemältä ja väistämättä muutama tunti on kotona oleskelua. Viihdettä en siis ole, ja päätin, että lähden lauantaiksi 13.8. kaupungin humuun korjaamaan tilannetta: puhelin ja nettiyhteys kuntoon. 

Tavoitteena viihdemahdollisuudet puhelimen kautta, musiikki ja jopa elävä kuva. 

Lähetysseuran kautta tulevien työntekijöiden tulee käyttää taksia kulkemisissa Arushaan ja takaisin. Daladala (pikkubussit ) ovat paikallisten käyttämiä, mutta liikenneonnettomuuksia sattuu paljon ja bussikuskit ovat aikamoisia kaahareita. Kulkisin bussilla, mutta varmistimme FELM:n aluepäälliköltä kiellon. Jos jotakin sattuu, voi olla hankalaa sumplia vakuutusten kanssa. Tällä tieosuudella sattuu puheiden mukaan paljon kuolemaan johtavia onnettomuuksia.

Daladalaruuhkaa Arusassa.

Luottotaksikuski Justin kyyditsi minut Arushaan ja kun lähdimme liikkeelle jo yhdeksältä lauantai-aamuna, selvisin ilman ruuhkaa ja olin perillä puolessa tunnissa.

Kiinalaiset rakentavat Arusha - Moshi tietä ja Makumirasta Arushaan on ollut valtavat tietyöt koko täällä oloni ajan. Tie on valtava pölyväylä ja tietyön takia matka on aina aiemmin kestänyt tunnin, vaikka on vain parisen kymmentä kilometriä. Tiestä tulee kaksikaistainen molempiin suuntiin. Täytyy vain toivoa, että ajonopeudet eivät tien valmistuttua tuota lisää lii liikenteen uhreja. 

Paikallinen liikennepoliisi on ihmettelyn aihe minulle. Sakkoja annetaan. Päivittäin. Paljon. Liikennepoliisin pysäytyksiä on vähän väliä. Yleisin sakon syy on ylinopeus 50 km/h rajoituksen kohdalla. 50 km/h ajonopeus on käytännössä jokaisen kylän kohdalla. Näiden rajoitusten vuoksi matkanteko on aina autolla aika hidasta. 

Poliisin antama sakko on aina 30 000 shillinkiä. Saman päivän aikana ei anneta kahta sakkoa, ei jo maksettua sakkolappua kannattaa näyttää. Sakon voi saada keskiviivan ylittämisestä, siitä, että rekisterikilpi roikkuu, tai muuten vaan poliisin esittämästä väitteestä. Eniten tässä tienpäällä pysäyttämisessä ärsyttää se, että näyttää siltä, että kaikki eivät ole virallisia liikennepoliiseja vaan, vaan joitakin muita joukkoja virka-asusissa rahastamassa autoilijoita.

Poliisi kirjoittaa aina kuitin antamastaan sakosta, mutta olen aiemmilla reissuilla nähnyt rahaa vaihettavan auton takana ilman virallisia meininkejä. Ulkomaalaisena ajamisella on ihan omat ohjeensa, miten toimia, jos liikenteessä sattuu jotakin. Juttuja on paljon, mutta yheistä sekä tansanialaisille että ulkomaalaisille on kielto ajaa sandaaleissa.

Marja vaihtoi sandaalit kiltisti kävelykenkiin. Ei turhia riskejä autoilussa....

Arushan reissun kotimatkakyydin sain kollegalta, myös taitavaksi autonkuljettajaksi paljastuneelta Marja Stidiltä, sillä olimme täyttäneet hänen autonsa lauantai-shoppailussa. Mukaan tarttui kodinviihdykettä, jota olin lähtenyt Arushaan hakemaan: kaislamattoja, ulos laitettavat kukkaruukut kukkineen sekä herkkuja tuleville perheenjäsenille. Karibuni Tapio ja  Anna.

Kuvan sai ottaa kaupanpäällisiksi.

Kori ja mattokauppaa Arushassa.

Mutta, miten kävi ? Hankin kakkospuhelinen ja järeän nettiyhteyden viihdetarkoitukseen – tänään sunnuntaina verkko on takkuillut aamun jälkeen, niin että mikään ei pelitä, ei edes perjantai-illan messenger tai fb, joka oli silloin vielä kunnossa! 

Päivä on siis kulunut kotiaskareissa, naapurin kanoja ulkoiluttamalla sekä ensiveirailulla Makumiran seurakunnan kympin jumalanpalveluksessa. 

Makumira on oma seurakuntasa. Vähän väkeä, kun kolmetuhatta opiskelijaa on kenttäharjoittelussa. Palvelus ei ole tässä vielä alkanut.

Vihdoinkin kouluworkshop !

Vihdoinkin! 

 Huomenna on ensimmäinen kouluworkshop-päivä torstaina 4.8.2016. 

On kulunut kuukausi siitä, kun tulin tänne Makumiraan ja täytyy kertoa, että yhtenäkään päivänä en ole ollut toimeton. Valmistelutyötä on ollut sopivasti ja alkureissuun sattui sitten vielä hienoja mahdollisuuksia nähdä maata kylillä Katri ja Visa Kuusikallion kanssa ja katsella Meru-vuorelta korkealta käsin Afrikan maisemia. 

Täältä Makumirasta lähee huomenna torstaina 4.8. autolastillinen opettajia viemään omia oppeja ja oppimaan Merun alueen kouluille. Ensimmäinen koulu on Ngongongaren koulu, joka on matkan varrella Arusha National Parkiin. Lähtö on kahdeksalta aamulla ja kassi on pakattava siis tänään.  

Kaikissa koulutuspaikoissa on kolmen koulun opettajia.Huomisessa koulutuspaikassa Ngongongaran koulun lisäksi Kitefun ja Ngyekun opettajia yhteensä 18 + 3 rehtoria. Meitä kouluttajia on ensimmäisenä päivänä viisi, seuraavana vaihdetaan pari kouluttajaa ja meitä on seitsemän.Workshopmalli toteutetaan seitsemällä koululla, mukana on yhteensä 120 opettajaa yläkoulusta. 

Täytyy kertoa kaikille, että yhteistyöprosessi on ollut palkitseva ja tuloksellinen jo kouluworksoppien suunnitteluvaiheessa. Ryhmässä on työskennellyt yliopiston akateeminen suunnitteluryhmä ja workshoppien sisältöä käytännössä valmisteleva työtiimi, jonka työtä olen yrittänyt pitää käynnissä kuukauden suunnittelujakson ajan. Yliopiston opettajat ovat olleet kiireisiä omien arviointiensa kanssa ja vasta tällä viikolla heidän panoksensa on ollut worksoppien valmisteluyössä läsnä.Olen siis rakentanut osiot oman kokemukseni perusteella ja markkinoinut yliopiston työryhmälle.On kiinnostavaa nähdä, miten työn käytännön osuus muotoutuu matkan varrella.

Projektin etukäteissuunnittelu on kuitenkin ollut hyvällä mallilla jo keväällä, joten olemme pystyneet pienen työrukkasen kanssa pieniin ihmeisiin.Työrukkanen tarkoittaa tässä tansanialaista kollegaani, paikaillista erityisopettaja Serana Elibarikia ja assistenttina toimivaa vastavalmistunutta maantiedonopettajaa Aneth U Johnia.

Akateemisessa johtoryhmässä on kahdeksan yliopiston opettajaa eri aloilta ja lisäksi olemme saaneet mukaan tuoreen yliopiston matematiikan opettajan Mr Mpanden toteuttamaan matematiikan oppimisvaikeudet osiota.
 
Huomenna PITA aloitetaan yhteistoiminnalliseilla tutustumisleikillä, Mrs Betty Nungwanan johdattelulla oppimisvaikeuksisen oppilaan tilanteeseen, Learning Difficulties-luennolla ja aamupäivällä opettajat testaavat itsensä luki-vaikeuden suhteen. 
 
Olemme Mr Senaran kanssa tuottaneet idoita kaikkiin osioihin. Luokittelemme oppimisvaikeudet, miten oppimisen vaikeudet näkyvät oppilaissamme ja kokeilemme käytännössä, miltä kirjoittaminen tuntuu oppilaasta, jolla on kirjoittamisen vaikeus.

Tähän projektiin on ollut helppo hypätä kyytiin ja oman osuuden hahmottaminen on ollut minusta helppoa. Todella paljon voin kiittää menneitä Alppilan yhdessä oppimisen vuosia, johtamistapaa eri työryhmien kohdalla ja sitä mallintamista, mitä teimme vuosiluokkiin sitomatonta opetusta kehitettäessä. Erityisopetuksen pedagogisena yhteyshenkilönä toimiminen toi varmuutta opettajakollegoiden kouluttamiseen. Voin nähdä koulutettavista, kuinka sanomani uppoaa tai jää ulkokohtaiseksi.

Vinkkejä oppilaiden huomioimiseen opettamisessa annetaan pitkin päivää. Kaikki osiot pyritään saamaan osallistaviksi ja olemme projektin vastaavan suomalaisen Katri Niirasen-Kilasin kanssa pitäneet huolen siitä, että yhteistoiminnallisuutta ja sen mallintamista on jokaisessa osiossa. Yhteistoiminnalliset osuudet on harjoiteltu kouluttajien kanssa.   

Päivä päätetään toiminnalliseen harjoitukseen, jossa ryhmä opettajia saa ratkaistavakseen ongelman: ”Joen” ylitys ryhmässä. Kiitos kollega Maria Strid, Arusha kuule-projektista !   Lopuksi muistutetaan, minkä asian tiimoilta olemme liikkeellä ja annamme lyhyen feedbackin tästä harjoituksesta.   

Toinen workshop-päivä pitää sisällään yhteistoiminnallisen ryhmätyön maantiedosta. Tähän on sisällytetty ajattelutaitojen opettamista, opetussuunnitelman analysointia ja pisteenä i:n päälle ryhmien jakaminen Gardnerin älykkyyksien mukaan. Tehdään keskeisten käsitteiden löytämistä tekstistä ja kysmyksiä, selityksiä ja kausaalisuhteita. Koonti tehdään walking galleryllä. Lopussa on jokaisen ryhmän luova tuotos - runo, laulu, rappi,tanssi tai muu performace yleisön edessä. Kuten huomaatte, yritys on kova. 

Opettajat lähtivät innokkaasti mukaan kokeilemaan, ovat loistavia esiintyjä kaikki ja ottavat vastaan ideoita. Uskon, että jokunen kokeilee käytänössäkin activityjä, joita tänään lanseerattiin. Oppimisvaikeusasia sai opettajat mietteliääksi, ihan niin kuin meillä Suomessakin. 

Palaan tässä blogissa pohdintaan tänään 5.8. ja ensimäinen kokemus kouluworkshopista on ohi. 

Yhteistoiminnallisesta oppimisesta ja Learning by Doing -oppimisesta sain tänään hienon kokemuksen. Koulupäivän jälkeen oppilaat viljelevät koulun pihalla hyötykasveja, kuokkivat, kastelevat ja kitkevät. Jokaisella on velvollisuus osallistua yhteisen koulualueen hoitoon ja huoltoon. Mietin, että tästä mallista ja yhteistoiminnasta on meillä oppimista.  

Luokkahuoneessa vallitsee kuitenkin aikalailla frontaaliopetusmalli, opettaja puhuu, 
oppilaat kopioivat. Opetusvälineitä ei juurikaan ole ja opetussuunnitelmaa hallitsevat vuosittaiset kansalliset loppukokeet. Tämän päiväisessä koulussa ei ollut sähköä ja suuri edistys oli puhtaan veden saaminen parin ensimmäisen toimintavuoden jälkeen. Nyt 
koululla oli vesisäiliöt sadeveden keräämistä varten ja vettä riitti. 

Opettajat ja koulun rehtorit ovat ensituntuman jälkeen avoimia muutokselle koulunpidossa. Kaikki ei ole kuitenkaan koulun tasolla mahdollista vaan tarvitaan laajempia hallinnollisia reformeja tukemaan oppilaslähtöisempää opetusta. 

Vielä pari hauskaa yksityiskohtaa. Saimme koululla aamupäivällä teetä, keitetyn perunan, keitetyn kananmunan ja munkin. 

Lounaaksi oli tyypillistä tansanialaista ruokaa, riisiä, ruokabanaania, lihakastiketta (,jossa on mukana kaikki naudan osat ), pinaattia ja sipulia sekä jälkiruoaksi vesimeloonia.Ruoka syötiin tällä kertaa luiskalla, usein käsin. 

Tykkään kovasti tansanialaisesta tavasta, että kädet pestään ennen ruokailua saippualla ja vedellä ruokailutilassa tai ulkopuolella. Käsidesi tuntuu minusta ihan vieraalle ajatukselle, mutta lienee tarpeen niille, jotka ovat herkkävatsaisempia. Ennen ruokailua rukoillaan ruokarukous yhdessä.  

Näillä mennään !  Kwaheri  !