Arkisia episodeja

Arkisia episodeja

Hämmästyin suuresti. Tänään kuukauden pihassa ollut - kenties toimimaton, keittiöstäni poistettu - sähköhella oli hävinnyt pihani sisäänkäynnin edestä. Pyysin yliopiston pihamiehiä viemään sen pois heti kuin muutin taloon. Lupasivat. Heti oli nyt kuukauden päästä, mutta kiva näin. Aion panostaa pihan siisteyteen kun perheenjäsenet tulevat ensi viikolla kylään.

.

Hella pihassa.

Pyykin peseminen  Makumirassa ja varmaan koko Tansaniassa tehdään käsin suurimmassa osassa talouksia. Nyrkkipyykkiin on erikseen pesuaineet kaupassa. Ne vaahtoavat enemmän kuin konepesuaineet.  

Pyykkiä käsin.

Minulla on luksusta. Saan käyttää Katrin pesukonetta tarvittaessa ja näin teenkin pyyhkeiden ja muiden liinavaatteiden osalta. Nyrkkipyykkiä oli kuitenkin kokeiltava – maassa maan tavalla –periaatetta noudattaen. 

Keitin valkoisia nilkkasukkia hetken, kun muistelin lapsuuden pyykinpesuja ja äidin ohjeita.

En voi olla hämmästelemättä sitä, kuinka puhtaita valkoisia paitoja miehillä on vaikka pyykki pestään käsin. Paidat ovat myös aina silitetyt. 

Usealla virkamiesperheellä on toki kotona mama, joka hoitaa pyykinpesun ja silityksen sekä muut kotihommat. Työvoima on halpaa. Mamalle, kotiapulaiselle voidaan maksaa noin 200 000 shillinkiä kuussa. Vertailun vuoksi opettajan palkka yläkoulussa – noin 500 -600 000 shillinkiä.

Syötin naapurin kanoja pihalla. Tästäkin tulee lapsuus mieleen. Monessa suhteessa tämä on samanlaista kuin meillä kotona 60 -70-luvulla. Kanat tottelivat suomalaisia komentoja, kukko oli itsepäisempi. Huvittavaa, kuinka kukko pitää huolta, että kaikki kanat ovat kopissa. Kaksi röyhkimystä lentää aina päivisin verkon yli ja koska talon emäntä on sukulaisissa niitä ei kukaan häitistä pois vihreiden kaalinlehtien kimpusta, mokomat, ovat syöneet kaikki kaalinlehdet, johon ylettyvät.

Epäilen, että kanoja ei ihan ruokita tarpeeksi ja siksi ne eivät muni. No, toisaalta nämä kanat syödään joka tapauksessa.

Perheiden ruoanlaitto vie aikaa, sillä kaikki ruoka tehdään ihan alusta asti itse. Jos on kanaa, aloitetaan kanan teurastuksesta. Vihannekset ja juurekset haetaan toripäivinä, keskiviikkoisin ja sunnuntaisin täällä Usa Riverissä.

SuperMarketista saa kaikkea, ja niitä on tällä kylällä aikakin kaksi. Paikalliset eivät paljoa sieltä osta hinnan takia, mutta me käytämme pakasteita ja valmistuotita.

Lähiruokaa. 

Täällä Pohjoistansaniassa on kaikkea, kaikkea voi ostaa, jos on rahaa. Jossakin tiettömän taipaleen takana ei  ole samanlaista.

Teetä juodaan täällä huomioni mukaan enenmmän kuin kahavaa. Tee maidon kanssa on yleisin tarjottu juoma. Inkiväärirä, sokeria ja maitoa laitetaan usein tarjottavaan jo valmiiksi.

Lämmin, kuumennettu maito on yleinen teehetken juoma. Chai rangi  ( eli värikäs tee musta tee on paljon harvinaisempaa.  Tansanialaiset kaatavat aina mukin – joka usein on lasinen – piripintaan. Täytyy sanoa, että en ihan nauttinut kuumennetusta maitomukillisesta ja varsinkaan sitten kun maidon päälle kertyy  kuorikerros juoman jäähtyessä. Paikallisille taitaisi olla kova suoritus juoda tuoppi olutta. : (

Täällä näkee hyvin harvan henkilön polttavan tupakkaa. Muutaman miehen olen nähnyt savuke suussa, en kenenkään naisen tupakoivan enkä kenenkään paikallisen Usa Riverin-kylässä nauttivan alkoholia. Tämä johtunee siitä, etten osaa katsoa tienvarsibaareja sillä silmällä. Maatalousmessuilla Arushassa mainostettiin Kilimanjaro-olutta.

Yliopiston vierasmajan pitämisestä vastaava Magret toi minulle tänään ruskeaa hennaa ja huomenna värjäämme hiukseni. Henna ei pelota, sillä tätäkin on kokeiltu joskus 80-luvulla ja yritin varmistella, että hennassa ei ole mukana punaista väriä, luulen, että hiuksissa on punaista vakuutteluista huolimatta.

Hiuslaitteet ja letittykset ovat täällä kauniita. Kauneutta lisää se, että kaikkiin hiusluomuksiin laitetaan lisähiuksia ja tekotukkaa, muovista joka tuo kiiltoa kampauksiin. Monet käyttävät peruukkeja. Letitysmalleja on monenlaisia ja kaikki ovat omalla tavallaan upeita. Lettien tekeminen kestää useita tunteja, joten kampaajalla käymiseen on varattava koko päivä. (Kuvia toivon mukaan myöhemmin. )

Lähtiessäni Suomesta vakuuttelin, että täällä ei tule olemaan tylsää. Tämä on hyvinkin totta, mutta tämän viikon perjantaina alkoi ahdistamaan ja kiukuttamaan – suurin syy on se, että taloni on nettikatveessa ja iltaisin ei ole oikeastaan muuta puuhaa kuin työn jatkaminen, kirjoittaminen, lukeminen, swahlin opiskelu tai kotityöt. Pimeä tulee seitsemältä ja väistämättä muutama tunti on kotona oleskelua. Viihdettä en siis ole, ja päätin, että lähden lauantaiksi 13.8. kaupungin humuun korjaamaan tilannetta: puhelin ja nettiyhteys kuntoon. 

Tavoitteena viihdemahdollisuudet puhelimen kautta, musiikki ja jopa elävä kuva. 

Lähetysseuran kautta tulevien työntekijöiden tulee käyttää taksia kulkemisissa Arushaan ja takaisin. Daladala (pikkubussit ) ovat paikallisten käyttämiä, mutta liikenneonnettomuuksia sattuu paljon ja bussikuskit ovat aikamoisia kaahareita. Kulkisin bussilla, mutta varmistimme FELM:n aluepäälliköltä kiellon. Jos jotakin sattuu, voi olla hankalaa sumplia vakuutusten kanssa. Tällä tieosuudella sattuu puheiden mukaan paljon kuolemaan johtavia onnettomuuksia.

Daladalaruuhkaa Arusassa.

Luottotaksikuski Justin kyyditsi minut Arushaan ja kun lähdimme liikkeelle jo yhdeksältä lauantai-aamuna, selvisin ilman ruuhkaa ja olin perillä puolessa tunnissa.

Kiinalaiset rakentavat Arusha - Moshi tietä ja Makumirasta Arushaan on ollut valtavat tietyöt koko täällä oloni ajan. Tie on valtava pölyväylä ja tietyön takia matka on aina aiemmin kestänyt tunnin, vaikka on vain parisen kymmentä kilometriä. Tiestä tulee kaksikaistainen molempiin suuntiin. Täytyy vain toivoa, että ajonopeudet eivät tien valmistuttua tuota lisää lii liikenteen uhreja. 

Paikallinen liikennepoliisi on ihmettelyn aihe minulle. Sakkoja annetaan. Päivittäin. Paljon. Liikennepoliisin pysäytyksiä on vähän väliä. Yleisin sakon syy on ylinopeus 50 km/h rajoituksen kohdalla. 50 km/h ajonopeus on käytännössä jokaisen kylän kohdalla. Näiden rajoitusten vuoksi matkanteko on aina autolla aika hidasta. 

Poliisin antama sakko on aina 30 000 shillinkiä. Saman päivän aikana ei anneta kahta sakkoa, ei jo maksettua sakkolappua kannattaa näyttää. Sakon voi saada keskiviivan ylittämisestä, siitä, että rekisterikilpi roikkuu, tai muuten vaan poliisin esittämästä väitteestä. Eniten tässä tienpäällä pysäyttämisessä ärsyttää se, että näyttää siltä, että kaikki eivät ole virallisia liikennepoliiseja vaan, vaan joitakin muita joukkoja virka-asusissa rahastamassa autoilijoita.

Poliisi kirjoittaa aina kuitin antamastaan sakosta, mutta olen aiemmilla reissuilla nähnyt rahaa vaihettavan auton takana ilman virallisia meininkejä. Ulkomaalaisena ajamisella on ihan omat ohjeensa, miten toimia, jos liikenteessä sattuu jotakin. Juttuja on paljon, mutta yheistä sekä tansanialaisille että ulkomaalaisille on kielto ajaa sandaaleissa.

Marja vaihtoi sandaalit kiltisti kävelykenkiin. Ei turhia riskejä autoilussa....

Arushan reissun kotimatkakyydin sain kollegalta, myös taitavaksi autonkuljettajaksi paljastuneelta Marja Stidiltä, sillä olimme täyttäneet hänen autonsa lauantai-shoppailussa. Mukaan tarttui kodinviihdykettä, jota olin lähtenyt Arushaan hakemaan: kaislamattoja, ulos laitettavat kukkaruukut kukkineen sekä herkkuja tuleville perheenjäsenille. Karibuni Tapio ja  Anna.

Kuvan sai ottaa kaupanpäällisiksi.

Kori ja mattokauppaa Arushassa.

Mutta, miten kävi ? Hankin kakkospuhelinen ja järeän nettiyhteyden viihdetarkoitukseen – tänään sunnuntaina verkko on takkuillut aamun jälkeen, niin että mikään ei pelitä, ei edes perjantai-illan messenger tai fb, joka oli silloin vielä kunnossa! 

Päivä on siis kulunut kotiaskareissa, naapurin kanoja ulkoiluttamalla sekä ensiveirailulla Makumiran seurakunnan kympin jumalanpalveluksessa. 

Makumira on oma seurakuntasa. Vähän väkeä, kun kolmetuhatta opiskelijaa on kenttäharjoittelussa. Palvelus ei ole tässä vielä alkanut.