Ulos ja ylös, luontoelämyksiä Arusha National Parkissa

Lauantaiksi  (24.7.) saimme kuin saimmekin järjestettyä itsellemme kävelykierroksen luonnonpuistoon tähän ihan lähelle muutaman kilometrin päähän. http://www.tanzaniaparks.com

Me tarkoittaa tässä kollegaani Marja Stridiä, joka on Arushassa vapaaehtoisena Arusha, kuule !- projektissawww.fsea.fi
muutaman kuukauden ajan. Huippuseuraa patikointiin ja muutenkin, ammattiasiaa mahtui paljon tähänkin kohtaamiseen. Patikoidessa saimme vaihtaa kokemuksia ja huomioita  opettamisestakin täällä Tansaniassa.

Arusha National Park ei ole ihan halpa. Meiltä kahdelta sisäänpääsy, opastus eli kävelyttäjä maksoivat 166 dollaria, eli 88 dollaria henkeä kohti. Lisäksi kuljetukset Arushasta tänne Usa Riveriin ja takaisin. Hintaan sisältyi tosin lounasboxi, joka oli tällä kertaa varsin riittoisa. Pääsymaksu puistoon on maksettava luottokortilla. Muuten matkanjärjestäjät operoivat täällä dollareilla. Jos tulet siis turistina, varaa mukaan dollareita. Pankkiautomaatteja on kaikkialla ja niistä voi nostaa shillinkejä, suurin nosto on 400 000 tz shillinkiä, mutta tuntuu hullulta, että shillinkejä on sitten vaihdettava dollareiksi matkajärjestäjiä varten.

Amatöörejä kun ollaan, otettiin matkanjärjestäjä. Lisäksi haluttiin kävellä autossa könöttämisen sijaan. Seuraavalle reissulle voi jo ottaa taksin tästä Usa Riveristä ja maksaan puiston pääsymaksut sekä opastukset ilman välikäsiä. Puistossa kävelyttäjät odottavat Momella Gatella.

Arusha National Parkin kautta patikoidaan Merulle. Haaveilen kiipeäväni tuonne  4566 metrin korkeuteen tämän kolmen kuukauden aikana. Patikointiin on varattava neljä päivää. On mahdollista selvitä kolmessakin päivässä mutta alastulo jyrkkää rinnettä ottaa lihaksiin ja on varmaan mukavampi ottaa kevyempi vaihtoehto ja nauttia ajan kanssa patikoimisesta. Meru on huomattavasti jyrkempi kuin Kilimanjaro ja vaatii sen vuoksi hieman toisenlaista kuntoakin. Yritän tälläytyä jonkun kiipeävän porukan mukaan, porukassa patikointi on kuitenkin mukavampaa.

Vinkkaan tässä nyt Suomen kavereille että olen vapaalla PITA-projektista viikon 37. Niin että, jos joku hinkuu tännepäin syksyä pakoon.Tervetuloa !

Aiheutimme luonnonpuiston portilla suurta ihmetystä, koska tilasimme 6 tunnin vaellusta. Oppaat olivat epäuskoisen näköisiä ja loppujen lopuksi patikoimme varmaan tavallisimman reitin hitaasti – noin nelisen tuntia – ja lopuksi meitä kuskatiin autolla luonnonpiston järvialueelle (Momella Lakes ). Järvet olivat kiehtovia flamingojen vuoksi.

Patikointipäivä osoittautui kuumaksi. Meillä oli oppaana oikein miellyttävä ja sivistynyt Tino, joka asuu tässä Usa Riverin kylässä. Hän puhui hyvää englantia, eikä esimerkiksi lisännyt i –kirjainta kaikkien sanojen perään, niin kuin tansanialaisilla on tapana.  Puheltiin kaikenlaista maailmanmenosta, mutta ei liikaa. Kun eläimiä sattui kohdalle osattiin kaikki olla hiljaa.

Ensimmäiset eläimet, joita näimme olivat pahkasikoja (wart hog ). Sen jälkeen suosikkieläimeni: kirhavi. Tansanialaiset missit kävelevät kuin kirahvit, uljaasti ja keinuvasti. Marja pohti Miss Arusha –kisaan osallistumisen mahdollisuutta leikillään, mutta totesi, ettei suomalainen lantion keinutus suju kirahvin malliin. Ei mahdollisuuksia.

Tasangolla pomppi paviaaneja,( Olive Baboons ) ja näimme Colobus Monkeyn vähän ylempänä Merun rinteelle kavuttaessa. Mikä se onkaan suomeksi ?

Olen aikaisiemmilla Tansanian reissuilla huristellut autolla Ngorongoron graaterin  ja Lake Manyan luonnonpuistoissa eli olen ajellut ne kaksi kertaa. Niissä toki näkee hurjan määrän upeita eläimiä ja voi pongata ne Big Five mutta autosta käsin. Kävely oli kiva juttu.

Patikointipäivän lopuksi istuimme syömään eväitä ja lopuksi pääsimme vielä tunnin autosafarille  järville, joissa näimme tuhansittain vaaleanpunaisia flamingoja.

En jaksa panostaa valokuvaamiseen, koska sitten kamera hallitsee liikaa. Kuvat eläimistä näkee parhaiten Avarasta Luonnosta lauantai-iltaisin mutta paikan päällä oleminen on vaan mahtava kokemus. Mukana muutama oma pokkarikuva, joista voi vaan arvailla, mikä eläin kuvassa on.

Tänään sunnuntaina laiskottaa, mutta sopivan rennolla tavalla. Kolme viikkoa on työnteon suhteen ollut aika intensiivistä, takaraivossa ajatus kaikenlaisesta valmiista materiaalista workshoppien alkamiseen mennessä. Aikataulut muuttuivat viime viikolla ja ensimmäinen workshop siirtyi vasta elokuun alkuun, joten valmisteluaikaa tuli viikko lisää.

Olen työstänyt toiminnallisia osuuksia ja yksinkertaisia harjoituksia. Koko workshopin ohjelmasta vastaavat paikalliset opettajat täältä yliopistolta yhdessä kanssani.

Olen valmistellut yleisen luennon Learning Difficulties, mutta en saa itse pitää sitä, vaan paikallinen kollegani Senara Elibariaki toteuttaa tämän osuuden. Ison osan työstä viime viikolla vei matematiikan oppimisvaikeuksien power pontin kääntäminen englanniksi, mutta  suuremman koko tukemisen ajatuksen siirtäminen yliopiston vasta-aloittaneelle matematiikan lehtorille Leopard Mpandelle.

Mr. Mande oli jokseenkin epäuskoisen näköinen, kun esittelin sisältöaluetta. Ideana on aloittaa matematiikan oppimisvaikeuksien pohtiminen kouluvierailuilla ja syyskuun seminaarissa toteuttaa matematiikan oppimisen toiminnallinen workshop-osuus. Se vasta työllistääkin – ideani on että materiaali valmistetaan täällä saatavissa olevista materiaaleista, niin että opettajat voivat niitä myös saada haltuunsa. Ei liene järkeä esitellä muovisia murtolukukakkuja tai kymmenjärjestelmäpalikoita, jos täällä ei niihin kuitenkaan pääse käsiksi.

Matematiikan opettajat ovat täällä aikalailla puun ja kuoren välissä. Ensinnäkin heitä on vähän. Opettajalla yläkoulussa 1.-3. FORM saattaa olla opetettavanaan 30 tuntia viikossa. Oppilaita luokissa on vähintään 40 joskus enemmänkin.

Kouluissa toteutetaan systemaattisesti ylhäältäpäin annetua OPSia   ”syllabusta”, joka on yksityiskohtainen luettelo siitä kaikesta mitä milläkin vuosikuokalla on opetettava.  Opettajat suunnittelevat tuntinsa ja tuntisuunnitelmana tämän asiakirjan pohjalta ja hyväksyttävät suunnitelmat rehtorilla. 

Eriyttäminen tai yksilöllistäminen,  siinä mielessä kuin me sen tunnemme on ihan vieras asia. Kirjasta lasketaan kaikki laskut, osasi tai ei. 

Sinänsä sisällöt matematiikassa ovat samat kuin meilläkin seitsemännellä vuosiluokalla, mutta haaste tulee vastaan siinä, että oppilaat opiskelevat englannin kielellä ensimmäistä varsinasta kouluvuottaan. Kaikki käsitteet on siis opeteltava englanniksi.

Laskin, että pelkästään otsikoissa on 60 määrä omaksuttavia englanninkielisiä käsitteitä, verbejä, matemaattisia toimintoja oli helpostilli listattavissa 20.  Tässä kohdassa on hyvä muistaa se, että vaikka opettaja saattaa selostaa asiaa tunneilla myös kiswahiliski, on kiwahili ( swahili ) usealle ensimmäinen vieras kieli, koska he äidinkielenään puhuvat vaikkapa merun kieltä.

Käsitteiden avaaminen on jo sinänsä vaativaa mutta kun tähän yhdistetään se, että opettaja liikkuu luokasta toiseen materiaaleineen, niin sanoisin, että aikamoisen haasteen edessä ovat matematiikan opettajat.

Sitten vielä oppimiseen kannustaminen. Kun oppilas vastaa väärin opettaja saattaa moittia häntä tuhmaksi. Jotenkin tutuu siltä, että ei ole ihme, jos yläkoulun oppilainen motivaatio matematiikan opiskeluun on kadoksissa.

Näillä mietteillä johdattelen itseni huomiseen matematiikan materiaalin valmistamiseen.

Muokkailen tätä blogia kuvien osalta, kun olen nopeamman nettiyhteyden äärellä.

Usikumwema ! 

( Tämä blogin laitto jäi sitten tähän aamuun heikon netin takia, illalla toivottelin hyvää yötä mutta nyt on varmaan aika sanoa Habari ? Ja siihen vastataan Nzuri, sana. ) 

Ulos ja ylös, luontoelämyksiä Arusha National Parkissa

Lauantaiksi  (24.7.) saimme kuin saimmekin järjestettyä itsellemme kävelykierroksen luonnonpuistoon tähän ihan lähelle muutaman kilometrin päähän. http://www.tanzaniaparks.com

Me tarkoittaa tässä kollegaani Marja Stridiä, joka on Arushassa vapaaehtoisena Arusha, kuule !- projektissawww.fsea.fi
muutaman kuukauden ajan. Huippuseuraa patikointiin ja muutenkin, ammattiasiaa mahtui paljon tähänkin kohtaamiseen. Patikoidessa saimme vaihtaa kokemuksia ja huomioita  opettamisestakin täällä Tansaniassa.

Arusha National Park ei ole ihan halpa. Meiltä kahdelta sisäänpääsy, opastus eli kävelyttäjä maksoivat 166 dollaria, eli 88 dollaria henkeä kohti. Lisäksi kuljetukset Arushasta tänne Usa Riveriin ja takaisin. Hintaan sisältyi tosin lounasboxi, joka oli tällä kertaa varsin riittoisa. Pääsymaksu puistoon on maksettava luottokortilla. Muuten matkanjärjestäjät operoivat täällä dollareilla. Jos tulet siis turistina, varaa mukaan dollareita. Pankkiautomaatteja on kaikkialla ja niistä voi nostaa shillinkejä, suurin nosto on 400 000 tz shillinkiä, mutta tuntuu hullulta, että shillinkejä on sitten vaihdettava dollareiksi matkajärjestäjiä varten.

Amatöörejä kun ollaan, otettiin matkanjärjestäjä. Lisäksi haluttiin kävellä autossa könöttämisen sijaan. Seuraavalle reissulle voi jo ottaa taksin tästä Usa Riveristä ja maksaan puiston pääsymaksut sekä opastukset ilman välikäsiä. Puistossa kävelyttäjät odottavat Momella Gatella.

Arusha National Parkin kautta patikoidaan Merulle. Haaveilen kiipeäväni tuonne  4566 metrin korkeuteen tämän kolmen kuukauden aikana. Patikointiin on varattava neljä päivää. On mahdollista selvitä kolmessakin päivässä mutta alastulo jyrkkää rinnettä ottaa lihaksiin ja on varmaan mukavampi ottaa kevyempi vaihtoehto ja nauttia ajan kanssa patikoimisesta. Meru on huomattavasti jyrkempi kuin Kilimanjaro ja vaatii sen vuoksi hieman toisenlaista kuntoakin. Yritän tälläytyä jonkun kiipeävän porukan mukaan, porukassa patikointi on kuitenkin mukavampaa.

Vinkkaan tässä nyt Suomen kavereille että olen vapaalla PITA-projektista viikon 37. Niin että, jos joku hinkuu tännepäin syksyä pakoon.Tervetuloa !

Aiheutimme luonnonpuiston portilla suurta ihmetystä, koska tilasimme 6 tunnin vaellusta. Oppaat olivat epäuskoisen näköisiä ja loppujen lopuksi patikoimme varmaan tavallisimman reitin hitaasti – noin nelisen tuntia – ja lopuksi meitä kuskatiin autolla luonnonpiston järvialueelle (Momella Lakes ). Järvet olivat kiehtovia flamingojen vuoksi.

Patikointipäivä osoittautui kuumaksi. Meillä oli oppaana oikein miellyttävä ja sivistynyt Tino, joka asuu tässä Usa Riverin kylässä. Hän puhui hyvää englantia, eikä esimerkiksi lisännyt i –kirjainta kaikkien sanojen perään, niin kuin tansanialaisilla on tapana.  Puheltiin kaikenlaista maailmanmenosta, mutta ei liikaa. Kun eläimiä sattui kohdalle osattiin kaikki olla hiljaa.

Ensimmäiset eläimet, joita näimme olivat pahkasikoja (wart hog ). Sen jälkeen suosikkieläimeni: kirhavi. Tansanialaiset missit kävelevät kuin kirahvit, uljaasti ja keinuvasti. Marja pohti Miss Arusha –kisaan osallistumisen mahdollisuutta leikillään, mutta totesi, ettei suomalainen lantion keinutus suju kirahvin malliin. Ei mahdollisuuksia.

Tasangolla pomppi paviaaneja,( Olive Baboons ) ja näimme Colobus Monkeyn vähän ylempänä Merun rinteelle kavuttaessa. Mikä se onkaan suomeksi ?

Olen aikaisiemmilla Tansanian reissuilla huristellut autolla Ngorongoron graaterin  ja Lake Manyan luonnonpuistoissa eli olen ajellut ne kaksi kertaa. Niissä toki näkee hurjan määrän upeita eläimiä ja voi pongata ne Big Five mutta autosta käsin. Kävely oli kiva juttu.

Patikointipäivän lopuksi istuimme syömään eväitä ja lopuksi pääsimme vielä tunnin autosafarille  järville, joissa näimme tuhansittain vaaleanpunaisia flamingoja.

En jaksa panostaa valokuvaamiseen, koska sitten kamera hallitsee liikaa. Kuvat eläimistä näkee parhaiten Avarasta Luonnosta lauantai-iltaisin mutta paikan päällä oleminen on vaan mahtava kokemus. Mukana muutama oma pokkarikuva, joista voi vaan arvailla, mikä eläin kuvassa on.

Tänään sunnuntaina laiskottaa, mutta sopivan rennolla tavalla. Kolme viikkoa on työnteon suhteen ollut aika intensiivistä, takaraivossa ajatus kaikenlaisesta valmiista materiaalista workshoppien alkamiseen mennessä. Aikataulut muuttuivat viime viikolla ja ensimmäinen workshop siirtyi vasta elokuun alkuun, joten valmisteluaikaa tuli viikko lisää.

Olen työstänyt toiminnallisia osuuksia ja yksinkertaisia harjoituksia. Koko workshopin ohjelmasta vastaavat paikalliset opettajat täältä yliopistolta yhdessä kanssani.

Olen valmistellut yleisen luennon Learning Difficulties, mutta en saa itse pitää sitä, vaan paikallinen kollegani Senara Elibariaki toteuttaa tämän osuuden. Ison osan työstä viime viikolla vei matematiikan oppimisvaikeuksien power pontin kääntäminen englanniksi, mutta  suuremman koko tukemisen ajatuksen siirtäminen yliopiston vasta-aloittaneelle matematiikan lehtorille Leopard Mpandelle.

Mr. Mande oli jokseenkin epäuskoisen näköinen, kun esittelin sisältöaluetta. Ideana on aloittaa matematiikan oppimisvaikeuksien pohtiminen kouluvierailuilla ja syyskuun seminaarissa toteuttaa matematiikan oppimisen toiminnallinen workshop-osuus. Se vasta työllistääkin – ideani on että materiaali valmistetaan täällä saatavissa olevista materiaaleista, niin että opettajat voivat niitä myös saada haltuunsa. Ei liene järkeä esitellä muovisia murtolukukakkuja tai kymmenjärjestelmäpalikoita, jos täällä ei niihin kuitenkaan pääse käsiksi.

Matematiikan opettajat ovat täällä aikalailla puun ja kuoren välissä. Ensinnäkin heitä on vähän. Opettajalla yläkoulussa 1.-3. FORM saattaa olla opetettavanaan 30 tuntia viikossa. Oppilaita luokissa on vähintään 40 joskus enemmänkin.

Kouluissa toteutetaan systemaattisesti ylhäältäpäin annetua OPSia   ”syllabusta”, joka on yksityiskohtainen luettelo siitä kaikesta mitä milläkin vuosikuokalla on opetettava.  Opettajat suunnittelevat tuntinsa ja tuntisuunnitelmana tämän asiakirjan pohjalta ja hyväksyttävät suunnitelmat rehtorilla. 

Eriyttäminen tai yksilöllistäminen,  siinä mielessä kuin me sen tunnemme on ihan vieras asia. Kirjasta lasketaan kaikki laskut, osasi tai ei. 

Sinänsä sisällöt matematiikassa ovat samat kuin meilläkin seitsemännellä vuosiluokalla, mutta haaste tulee vastaan siinä, että oppilaat opiskelevat englannin kielellä ensimmäistä varsinasta kouluvuottaan. Kaikki käsitteet on siis opeteltava englanniksi.

Laskin, että pelkästään otsikoissa on 60 määrä omaksuttavia englanninkielisiä käsitteitä, verbejä, matemaattisia toimintoja oli helpostilli listattavissa 20.  Tässä kohdassa on hyvä muistaa se, että vaikka opettaja saattaa selostaa asiaa tunneilla myös kiswahiliski, on kiwahili ( swahili ) usealle ensimmäinen vieras kieli, koska he äidinkielenään puhuvat vaikkapa merun kieltä.

Käsitteiden avaaminen on jo sinänsä vaativaa mutta kun tähän yhdistetään se, että opettaja liikkuu luokasta toiseen materiaaleineen, niin sanoisin, että aikamoisen haasteen edessä ovat matematiikan opettajat.

Sitten vielä oppimiseen kannustaminen. Kun oppilas vastaa väärin opettaja saattaa moittia häntä tuhmaksi. Jotenkin tutuu siltä, että ei ole ihme, jos yläkoulun oppilainen motivaatio matematiikan opiskeluun on kadoksissa.

Näillä mietteillä johdattelen itseni huomiseen matematiikan materiaalin valmistamiseen.

Muokkailen tätä blogia kuvien osalta, kun olen nopeamman nettiyhteyden äärellä.

Usikumwema ! 

( Tämä blogin laitto jäi sitten tähän aamuun heikon netin takia, illalla toivottelin hyvää yötä mutta nyt on varmaan aika sanoa Habari ? Ja siihen vastataan Nzuri, sana. ) 

Vapaapäivän kotihommia

Tänään sunnuntaina on kotipäivä. Ihanaa, ei tarvitse lähteä minnekään. Aamu alkoi ennen kello viittä, kukot täällä campus-alueella tulevat hulluksi ja aloittavat hommansa herättämisessä. Aurinko nousee kuuden ja seitsemän välillä. Yritin pysytellä vuoteessa vähän pidempään, sillä tämä on ensimmäinen päivä pariin viikkoon ilman ohjelmaa. Tai no, ohjelmaa on. Kotihommia.

Taloni on puolikas, ja siinä on olohuone, keittiö ja kaksi makuuhuonetta. Kylpyhuoneessa on amme, jonka pohja paistaa emalin läpi mustana. Asunto on siivottu, mutta kuluneet pinnat antavat vaikutelman liasta. Tarkoitus on laittaa paikat kuntoon oman maun mukaan myös siivouksen suhteen.

Makumiran ylioistokampuksen koti,etupiha.

Aloitin aamun purkamalla käsienpesulavuaarin hajulukon. Nyt vesi valuu kohtuullisesti viemäriin, mutta rassaamisen takia tiiviste vuotaa. Ei mennyt ihan nappiin.

 Vettä tulee täällä Meru-vuoren alapuolella hyvin. Lämmintä vettäkin on ollut aina tarvittaessa. Asetan itse sähköboilerin päälle katkaisimesta, kun haluan päästä suihkuun. Vesivaraaja pitää veden kuumana toista vuorokautta.

Juomaveden keitän ja suodatan, varmuuden vuoksi. Muovipullot ja niiden hävittäminen ovat iso ongelma täällä. Minkäänlaista jätteiden keräystä ei ole, ainakaan täällä. Ihmiset kaivavat pihalleen jätekuopan ja joskus polttavat jätettä pihoillaan. Oma jätekuoppani on vielä kaivamatta. Huhtaan, että ensi vuonna muovipussit kielletään koko Tansaniassa. Eipä haittaisi, sillä ympäristön suojelussa olisi työsarkaa.

Asunnossa on olohuoneessa takka, joka vetää hyvin. Puut hankitaan keräämällä sieltä, missä niitä on. Itse ajattelin tunnelman takia kerätä risuja ja puunpalasia ja sytyttää takan. Poltan palavan jätteen takassa. Toistaiseksi olen polttanut takassa vain kynttilöitä.

Tiistaina sain jääkaapin ja asensin sen tyhjään makuuhuoneeseen, sillä pidän ison pöydän mieluummin keittiössä. Eniten asunnossa häiritsee verhot, jotka ovat miten sattuu.Pidikkeet on olemassa, mutta jostakin syystä verho on laitettu oranssiin muovinaruun riippumaan ja tiedättehän miten ne silloin roikkuvat. Tänään tämä mama laittaa verhopidikkeet kuntoon ja silittää olohuoneen ikkunaan tökätyt ruttuiset ruutukankaat verhon näköisiksi. Ikkunoiden peseminen on ohjelmassa myös.

Maasaikangasverhot.

Jos tulette Afrikkaan tai Tansaniaan, tuokaa kotiin mukananne tiskiharja. Itse suosin myös hansikkaita, joita Katri-ystäväni ihmetteli. Mihin niitä tarvitaan?

Tiskaus. Uudet vadit hankin.

Useimmilla opettajilla täällä campus-alueella on kotiapulainen, joka hoitaa tiskin ja ruoanvalmistukseen liittyvät tehtävät. Ruoka valmistetaan alusta asti itse, joten ainesten hankkiminen, mahdollisesti perkaaminen vievät aikaa. Työpäivät ovat pitkiä 8 -17, lounas kello noin kello 13.

Kotiapulaisen lisäksi campuksella on lukuisia määrä pihamiehiä, jotka hoitavat villisti kasvavat pihat. Oma pihani on asumattoman näköinen ja ankea. Minulla on papaijapuu, josta saa kohta hedelmiä. Lisäksi on avocadopuu, mutta ne on jo syöty, banaanipuu ja olisiko taatelipalmu. Naapurilla on pihassa kanoja – lähes kaikilla asukkailla on. Joillakin on lehmä. Melkein kaikki kasvattavat kasvimaalla jotakin syötävää ja myyvät niitä meille muille. Pihoissa kasvaa papuja, pinaattia, maissia ja viljaakin, joka on nyt kerätty ja uutta aletaan kylvää.

Odotan, että nuo papijat kopsahtavat maahan ja pääsen syömään ne.

Vaikka on päivä on harmaata ja pilvistä, lämmintä kuitenkin. Muutama päivä sitten palelimme kaikki. Aklimatisointi uuteen ilmastoon kestää pari viikkoa, valistettiin. Täällä on nyt Tansanian talvessa samanlaista kuin Suomessa kesällä.

Sähköä on täällä Makumirassa riittänyt muutamaa lyhyttä sähkökatkosta lukuun ottamatta. Suomalaiset ystävät kävivät kylässä  Arushasta, 20 km päästä ja heillä oli ollut yli viiden tunnin sähkökatkoja. Sähkö taitaa tulla tänne vesivoimasta vuorilta. Sähkölamppuina on aika ikävät loisteputket ja energiansäästölamput. Varjostimet puuttuvat monesta kodista, tästäkin.

Sain lämpöpatterin ja aurinkovoimalla toimivan yövalon FELM:n työntekijöiden tavaroista, astiat myös. Ne odottavat vielä pesua käyttökuntoon.Lämpöpatterin avulla kuivatin asumattoman talon huoneet huone kerrallaan asumiskuntoon. 

Sunnuntaipäivän vietto sujuu nyt kivasti Spotifyn ja oman musiikin kanssa. Siivous on tehty ja lähden kävelemällä muutaman kilometrin päähän lounasta jahtaamaan. Samalla voi opetella Kiswahilin sanoja.

Takapihalla olisi raivaamista, mutta miten kehtaa huomauttaa naapurille, että hän on valunut minunkin puolelleni.

Näin kuluu vapaapäivä ja blogin kuntoonsaattamista varten oli siirryttävä ulos, puistoon lataamaan kuvia ja tekstiä. Hyvää sunnuntai-iltaa Suomeen. 

PITA pistetään käyntiin tänään !

Tänään lauantaina 16.7. aloitimme PITA- workshoppien työtapojen esittelyn ohjausryhmälle. Neljän valmistelupäivän jälkeen pystyimme ”työvaliokunnan ” toimesta esittelemään Special Learning Difficulties- ja How to Teach Children with Learning Difficulties  -esitykset ja muutamia toiminnallisia aktiviteettejä, joita kokeiltiin käytännössä.

Työvaliokunta tarkoittaa käytännössä minua, paikallista Merun alueen alueellisessa työssä olevaa erityisopettajakollegaa Serana Elibarikia ja hankkeen tässä osiossa assistenttina olevaa Aneth Johnia, maantiedon opettajaa, joka on valmistunut viime vuonna, mutta työskentelee tämän vuoden PITA-hankkeessa. Hankkeen kooridoinnista meihin päin vastaa Makumiran yliopistoin englannin kielen lehtori Katri Niiranen – Kilasi, jonka luomus PITA-hanke suurimmaksi osaksi on. Katri on saanut upealla tavalla mukaan sitoutumaan paikallisen tason toimijat ja sama päämäärä on omassakin työosuudessani tavoitteena – annan osaamiseni paikaillisten toimijoiden käyttöön ja yritän saada heidät aktiivisiksi opetuksen kehittäjiksi.

Kirsi ja Mr Senara valmistelutyössä luokassa FH 16

Workshopin ohjelman esittelyn piti alkaa kello 10.00 mutta paikalliseen tapaan, jokunen osallistuja oli paikalla vasta vähän ennen yhtätoista. Seminaarijärjestelyt olivat hienot, saimme aamupalan: teetä, kahvia, kananmunan ja paistetun bataatin viipaleen. Pöydillä oli valkoiset pöytäliinat.

Seminaarissa saatiin aamutee ja päivän pääteeksi vielä erinomainen lounas.

Osallistujina ja sparraajina tämän päivän seminaarissa olivat yliopiston opettajat, jotka ovat mukana PITA-hankkeessa, muutaman hankkeessa mukana olevan koulun rehtorit sekä aineenopettajat. Tänään me työtä valmistelleet harjoittelimme yhdessä läsnäolleiden kanssa tulevien workshoppien ohjelman ja he antavat palautetta jokaisesta osiosta erikseen. Palautteen saaminen suullisesti on täällä vaikeaa ja siksi Katri oli valmistellut kirjallisen palautelomakkeen.

Projektin "mama" ja vastuuhenkilö Katri Niiranen- Kilasi pitää langat käissään ja huolta siitä, että työ kantaa hedelmää paikallisten opettajien parissa.

Olin huolissani, kuinka toiminnalliset osuudet otetaan vastaan ja lähtevätkö opettajat mukaan ”leikkeihin” ja pieniin draamatehtäviin. Turhaan. Luulen, että kaikki meni kohtuullisesti ja pääsemme jatkamaan työtä osallistavien menetelmien esittelemisessä.

Tansanialaiset ovat äärimmäisen ystävällisiä ja kohteliaita ja eivät kritisoi ääneen missään tilanteessa. Kaikki tervehtivät campus-alueella ja kysyvät paikalliseen tapaan Habari ? Habari gani ?  eli mitä kuuluu. Osaan jo vastata kysymyksiin  - Nzuri. Salama. Kielessä on kummalinen kysymysten varaan rakentuva lauserakenne.

Olen aloittanut swahilin tunnit ja päässyt pikkuriikkisen selville kielen kummallisuuksista. Valloittava Dikcson yliopiston kielten opettaja opettaa minua muutaman kerran näin aluksi. PITA-hanke on vienyt viime viikolla kaiken energian ja kielenopiskelu on jäänyt vähän vähemmälle. Sunnuntaipäivän suunnitelmiin kuuluu kielen opiskelu ja kävely yliopistoalueen ulkopuolelle lounaalle.

Tämä päivä alkaa olla pimenemään päin. Kello 19 täällä on pimeää ja harvoin tulee liikuttua edes täällä yliopiston alueella iltaisin. Alue on vartioitu, aidattu, mutta ainoa iltatekeminen on lenkkeily ja olen yrittänyt käydä ulkosalla ennen hämärän laskeutumista. Yliopiston alue on useita kilometrejä, lenkkipolkuja on riittävästi, mutta juostessakin on käyttävä hametta.

Eilen pitkän työpäivän jälkeen olin rivakka ja lähdin ennen pimeän tuloa kahden kilometrin päässä olevalle Super Marketille kävellen rivakasti. Aikaa oli tunti ja olin takaisin ennen pimeää. Kaksi kouluta kävellen palaavaa tyttöä liittyi seuraani ja halusi kävellä kanssani samaa vauhtia. Vaikka tytöt olivat alakouluikäisiä he pistelivät menemään rinnallani yliopiston portille saakka ja jatkoivat vielä matkaa pari kilometriä eteenpäin sivutietä. Koulumatkaa kertyi yhteen suuntaa kuusi kilometriä päivässä. Matkan aikana puhuttiin vähän, yhteistä kieltä ei vielä löytynyt montakaan sanaa.

Työn tekeminen vieraalla kielellä on innostavaa ja haastavaakin. Joudun kyselemään sanoja ja käyttämään kääntäjää. Ei haittaa, opinpahan englantia. Erityisopetukseen kuuluva sanasto on tuttua, mutta koska aion esitellä workshopeissa myös matematiikan oppimisvaikeuksia, joudun ensin opettelemaan käsitteet englanniksi. Mr Seranan kanssa yhteistyö sujuu ja voimme varmaan vetää työpajojen ohjelman yhdessä. Tarvittaessa hän ottaa käyttöön Kiswahilin. Joskus minun on vaikea saada selvää siitä mitä tansanialaiset tarkoittavat puhuessaan Kiingerezaa.

Tätä kirjoittaessa ehti tulla pimeä. Hyvä ystäväni Jaana oli huolissaan siitä, että joudun yksin kököttämään illat asunnossani. Näinhän se tosiasiassa on, mutta työ on vienyt ainakin toistaiseksi aikaa niin paljon, etten ole ehtinyt edes päivittää tätä blogia. Iltaisin tekee mieli mennä nukkumaan noin kymmenen aikaan ja aamulla kukot aloittavat herätyskiekumisen viimeistään viideltä. Valoisan aikaan on tehtävä työt ja liikuttava. Yllättävän nopeasti tähän rytmiin tottuu.

Näinä kahtena viikkona on tapahtunut jo vaikka mitä, saatte kuulla aiemmista kokemuksista vasta myöhemmin.  Pimeän tultua laitetaan loisteputkilamput sisällä palamaan ja verhot ikkunoiden eteen. Näin minäkin nyt teen.

Kwaheri !

Esittelyjä Makumiran yliopistolla, netittömyyttä ja hautajaiset

Ensimmäisenä iltana 3.7. sunnuntaina ajattelin maate mennessäni sitä, kuinka täynnä erilaisia hajuja Afrikka onkaan. On kuin olisin siirtynyt lapsuuteni 60-luvulle, maalle. Avoimesta ikkunasta pelmahtaa lehmänlannan haju. Arushan alue Merun ja Kilin rinteillä on hyvää viljelymaata. 

Lehmänlannan lisäksi täällä poltetaan hiiltä, puuta ainakin. Ilma on tuon tuosta täynnä savua ja palamisen katkua. Tämä haju on meiltä länsimaisissa kaupungeissa asuvilta tyystin hävinnyt. 

Yliopiston vierashuoneessa on aavistus kosteuden aiheuttamaa homeen tuoksua. Lämmitystä asunnossa ei ole ja satunnainen vierailijoiden asuminen ei ehdi lämmittää asuntoa. Yliopistolla on vapaana talo, jonka mahdollisesti saan asuttavakseni. Jos jatkan tässä, on viihtyvyyden takia satsattava ainakin pöytälamppuun, lampunvarjostimeen, tuoliin kuistille ja ehkäpä mattoon. Lisäksi teen omatoimisen ja perusteellisen siivouksen suomalaiseen tyyliin.

Matkalaukku on purettu vierashuoneessa Makumiran Tumaini Yliopistolla.

Ensimmäiseen varsinaiseen arkipäivään maanantaina mahtui yliopiston ydinjohdon ja hallinnon tärkeiden henkilöiden esittelyjä sekä yllätyksenä hautajaiset. 

Yliopistolla työskennelleen nuoren naisen hautajaisissa Merun rinteellä, vainajan kotikylässä oli varmaan yli 400 vierasta. Kaikki naapurit, sukulaiset ja työtoverit tulivat paikalle.

Yliopiston henkilökunta ajoi paikalle autosaattueena ja vaikka kiireinen lukukauden päätös on tällä viikolla, kunnioitti jokainen kynnelle kykenevä surevaa perhettä läsnäolollaan. 

Yliopiston miehet kantoivat koristeellisen ja painavan arkun vainajan viimeiselle vierailulle sisälle kotiin ja sen kotioven ulkopuolelle koristellulle siunaamiskorokkeelle. Arkun kansi avattiin ja sadat hautajaisvieraat kävelivät katsomassa vainajaa. Vieraiden paljouden takia tämä toimitus vei yli tunnin. 

Puheet, joita papit ja saarnamiehet pitivät kestivät tunteja. Välillä laulettiin hengellisiä lauluja. Kovaääniset pahasivat tauoilla musiikkia – minun korvissani se kuulosti viihdemusiikilta markkinoilla, mutta kollegani valisti laulujen olevan hengellisiä. 

 Kaikki spiikkaukset pidettiin mikrofoniin ja valtavat ämyrit toivat sanan katosten alla istuville hautajaisvieraille. 

Naiset olivat pukeutuneet värikkäisiin kangoihin. Vainajan perhe ja lähisuku lilanvärisiin kankaisiin, huiveihin ja hameisiin. Paikallisen tavan mukaan hautajaiset pidetään kolmen päivän päästä kuolemasta. Vainaja haudattiin kotitalonsa pihalle.

Viisi tuntia kestäneen siunaamistoimituksen ja puheiden jälkeen kaikille vieraille tarjottiin ateria. Tästä ateriasta on pienoinen mahdollisuus saada vatsatauti erilaisen bakteerikannan vuoksi. Ateria sisälsi riisiä, maissia ja naudanlihaa ja se syötiin sormin muovilautaselta. Ennen ateriaa ruokailusta huolehtivat kiersivät vesisankojen ja pienten kuppien kanssa tarjoamassa käsienpesumahdollisuutta, samoin aterian jälkeen. Värien, surun ja hyvästijätön tunnelmaa on vaikea välittää ilman kuvia, mutta häveliäisyyden vuoksi en tohtinut kaivaa kameraani ennen kotiinlähtöä ja ruokailua.

Yliopiston väki, joiden mukana minäkin kuljin oli kutsuttu naapurin pihalle ruokatarjoilua varten.Vieressäni talouspäällikkö Eliakim Lekoringo. 

 

Ensimmäisenä iltana vaivasi netittömyys. Kotiin olisi ollut asiaa ja en ole saanut itselleni prepaid liittynää, wi-fi –tunnuksia hautajaisissa vietetyn päivän takia. Kirjaston serveri ei  toiminut. 

Iltaisin nettimaailmaan sukeltaminen on toistaiseksi ainoa puuha. Yliopisto hiljenee lukukauden päätteeksi, pimeällä liikkuminen ei edes vartioidulla alueella ole kovin mieluisaa. 

Netin tietolähteisiin tottuneelle tämän ensimmäisen päivän nettipaasto on haastava. Ajattelen koko ajan tarkistavani asiat netin välityksellä, opettelevani uuden Onerva-biisin, omaksi iloksi ( vieressä oleva musiikin laitos, nokkahuiluharjoittelut ja äänenavaukset innostavat ) tai muuttavani luottokortin maatunnuksen niin, että se toimii Euroopan ulkopuolellakin – pieni yksityiskohta, jota en ollenkaan muistanut ennen lähtöäni.

Tämä toinen arkipäivä on ollut jo omatoimista puuhaa ja keskittymistä selviytymiseen ihan itse. Kävin hedelmäostoksilla ja lounaalla yliopiston kanttiinissa. Tutkin tulevan taloni, tein opetusmateriaalia ja nyt on jo kiire afrikkalisen tanssin esitykseen ulkolavalle. Amerikklainen Makumirassa toimivan kansanmusiikkiosaston johtaja  Randall Stubbs lupasi esitellä heidän tekeillä olevaa musiikkikeskusta ja CAC- projektia ennen konserttia, joka alkaa kello 16. Eli menoksi.  Heippa !