CAC, Afrotanssitunteja ja liikuntaa Makumirassa.

Kun tulin tänne Tansaniaan ajattelin muunuassa sitä, että minulla on afrohistoriaa.  
Kesti kuitenkin jonkun aikaa ennen kuin usklatauduin yksityistunneille Culturala Arts Centerin ammattilaisten tanssiryhmän luo. http://www.cac.ac.tz/

Tänään tiistaina on jälleen mahdollisuus nähdä huikean energisoiva show alueen tansseja ja kuunnella rumpurytmejä. Jos tulette Makumiraan ottakaa heti opiksenne ja järjestäkää itsenne tykö tämän huikean ammattilaisryhmän kanssa. 








CAC hankkeesta tullaan vileä kuulemaan: Yliopiston campuksen ulkopuolelle rakennetaan huikeaa musiikkikeskusta, joissa tulee olemaan konsertti- ja tanssiesityssali, harjoitustilat, musiikkikirjasto ja ulkoesiintymislava. Alueella on tulevaisuudessa mahdollisuus järjetää konfrensseja. Ilmeisesti myös ravintolayrittäjän tarve on olennainen tuelvaisuudessa. Rakennushanke on kolmivuotinen ja parhaillaan kolmas vuosi on kulumassa. Euroopan Unioni rahoittaa hankkeesta 60 % ja Makumiran yliopiston osuus on 40 %. 

Täällä oloni aikana rakennustyöt valitettavasti pysähtyivät rahoituspulmien takia mutta myös etenivät aivan huikeaa kyytiä ensimmäisen kuukauden aikana -  EU.n raha ei tullut ajoissa ja rakennusmiesten täytyi lähteä, koska he eivät saaneet  palkkojaan. Projketia johtava musiikinlaitoksen esimies, amerikkalainen Randall Stubss sanoi, ettei ihmettele. Ilman palkaa työnekijät eivät täällä elä. Byrokraattisen koukeroiden selviämisen jälkeen uskon hankkeen valmistuvan ensi vuoden aikan ja tulevaisuudessa Makumirassa on Itä-Afrikan huikein musiikkikeskus. 

 Suuri konserttisali on Maasai-kilven muotoinen.

Pienempi konserttisali on pyöreä ja noudattelee Djembe-rummun muotoja.

Tuleva harjoitussali. Omat tanssituntini pidettiin täällä, joten olin salin ihan ensimmäinen käyttäjä. 

Esteettömät sosiaalitilat, kaikkien käyttöön.

Kulttuurikeskuksen tarjoituksena on kerätä talteen Itä-Afrikan traditionaalisia tansseja ja lauluja sekä rytmejä. Olen ymmärtänyt. että niin täälläkin, kuten Länsi-Afrikassa  rytmin nimi on tanssin nimi.  Tanssien ja rytmien kerääminen talteen on aloitettu yliopiston toimesta ja aluksi musiikkia on kertynyt Maasai, Meru ja Chagga heimoilta. Ymmärsin, että tämä sen vuoksi, että kyseisten heimojen musiikkitraditioita ei ole aiemmnin taltioitu ja ne haluttiin viime hetkellä pelastaa.

Tanssit eli rytmit yhdessä tiistaisesityksessä.

Kun rakennukset valmistuvat on yliopistolla mahdollisuus laajentaa musiikinopetusta ja -tutkimusta nykyisesta ja saada paikalle korkean tason  musiikin tutkijoita. Tällä hetkellä maisteri opinnot eivät  musiikissa ole mandollisia  Makumirassa ja opintoja varten on hakeuduttava muualle maailmaan opiskelemaan. Monet Makumiran Yliopiston opiskelijat ovat olleet vaidossa Sibeliusakatemiassa ja joillekin on ovi avautunut myös maisteriointoihin. 

CAC:n tanssiryhmällä ei ollut raflaavaa taiteilijanimeä, vaan he toimivat Cultural Arts Centerin otsikon alla - rahoitussyistä. Ryhmään on valittu kymmenen ammattimuusikkoa, joilla jokaisella on taustallaan ammatasoiset musiikin tai tanssin opinnot. Ryhmän jäsenet ovat kokopäivätoimisia muusikoita ja saavat kuukausipalkkaa tanssien harjoittamisesta, uusien opettelemisesta ja ammattitaidon ylläpitämisestä. 
Ryhmään oli ollut yli 90 hakijaa ja ehdokasta. Ammattilaisraati valisti muusikot koe-esiintymisten perusteella. 

Tanssinopettajani Six  Lingwana on paitsi mukava mies myös huikea muusikko.

Tanssiharrastus kannattaa aloittaa nuorena, tahti on ammattilaisporukassa sen verran vauhdikas, että keski-iässä ei tempoon enää pysty.

Jos kaipaat energiaa elämääsi niin CAC;n tanssiesityksen katsomisesta saa virtaa. 

Tätä kirjoittaessa alkaa jokatiistaisen esityksen rytmi kantautua tänne campuksen puistoon. Tiistaisin ja torstaisin on tarjolla tunnin esitys kello 16-17. CAC järjestää nämä näytökset säännöllisesti ja toivoo mukaan mahdollisimman paljon katselijoita ja kuuntelijoita mysö alueella liikkuvista turisteista. Jos olisin täällä paikan päällä pidempään niin tietäisin miten markkinoida tätä mahtavaa showta matkanjärjestäjille. Käytännössä tässä olisi hyvä voluntaarityö jollekin musiikin ammattilaiselle, joka osaa liikkua turuilla ja toreilla. Monessa esityksessä oli vielä vähän yleisöä mutta uskon, että jos hankkeenn vetäjät jaksavat vielä seuraavat kolme vuotta näemme huikean muutoksen myös yleisömäärässä.

Tämä show on menossa tuossa sadan metrin päässä tänäänkin. 
https://www.youtube.com/watch?v=rw0gQml52Oo 
ja varmaan siellä on lavalla myös tämä  Ngokwa Dance 
https://www.youtube.com/watch?v=9W-jCmoUQzg

Ja vaikka itse olen niin innostunut tästä tanssipuolesta se ei tarkoita, että CAC - projekti olisi vain tanssia vaan se on myös tutkimusta ja kulttuurien säilyttämistä.

Panoramakuva CAC:n kulttuurikeskuksen rakennustyömaasta. 

Lomalla viimeinkin, viimeisen viikon kunniaksi.

Simba Farm – lomalla viimeinkin !

Perjantaina 24.9. kiukutti aamulla. Meillä piti olla PITA- seminaarin arviointipalaveri, mutta se oli peruttu ja en saanut siitä tietoa ajoissa. Olin suunnitellut lomasta jonnekin vielä ennen lähtöä ja koska arviointipäivä siirtyi ajattelin, että en pääse ollenkaan matkaan. Tuntui siltä, että on pyyhittävä yliopiston pölyt mielestä ennen paluuta  Suomeen vaihtamalla maisemaa.

Kaikki kääntyi parhain päin, kun sain pikajärjestelyllä järjestettyä itseni tänne Simba Farmille, maatilamatkailutilalle, Länsi- Kilimanjaron juurelle. http://www.simbafarmlodge.com/  Olen viettänyt täällä kolme yötä ja onnistunut jopa kävelämään KIlmanjaron luonnonpuistossa yhden päivän.

West- Kilmanjaro, Shira Route

-

Ans, Cape Townista ja minä, 3600 metrissä, jossa vielä hengittää ihan normaalisti.

Simba Farm on noin 1800 metrin korkeudessa vuorenrinteellä ( Kilimanjaro ) ja siihen kuuluu noin 250 hehtaaria viljeltyä maata ja jonkin verran metsää. Tila on vuosisadan alusta eurooppalaisten afrikanvalloittajien rakentama. Tilanhoitajana toimii Sjouke ja Yoka Bruinsman poika, 29 vuotias nuorimies. Hollantilaiset viljakauppiaat ovat ostaneet tilan 1980 ilmeisesti eurooppalaisilta viljelijöiltä. Toinen poika pyörittää vaimoineen matkailuyritystä farmin alkuperäisissä rakennuksissa. Täällä on majoitustilat ja talot noin 15 vieraalle.

Sain  kuin ihmeen kaupalla kyydin maatilan vanhemmalta sukupolvelta, jotka tekevät töitä viikota Arushassa. Sjouke ja Yoka ovat noin kuusissakymmenissä, hollantilaisia alun perin ja viettäneet Tansaniassa työikänsä. Simba Farmilla he olivat kokeilleet kaikenlaista mahdollista viljelyyn ja karjankasvatukseen liittyvää. Tilalla on siemenviljanviljelyä, papujen viljelyä vientiin saakka - ymmärsin että tuotanto on siemenpapuja, eri viljalajien jalostamista,vehnää ja ohraa, kasvitarha, vihannesmaa, lehmiä, lampaita, vuohia, kanoja, hanhia, hevosia, koiria ja valtavat kukkatarhat.

Tila työllistää noin sata paikallista työntekijää ja koko oma väki on työssä maatilabisneksen monissa muodoissa. Perheellä on  vihanneskauppa Arushassa. Aiemmin myös huonekalu ja designtavaroiden kauppa. Tällä hetkellä matkailupuolen käytännöllisestä hallinossata vastasi uskomaton Sandra, 26-vuotias itävaltalainen nuori nainen, joka haluaa aloittaa oman vierastalon Arusahassa, mutta säästi työluvan maksamisessa, kun teki töitä jollekin toiselle, joka maksoi sen.

Upea Sandra ja hänen johtamansa catering ja majoituspalvelu

Tuloiltana   25.9. saavuin perille vasta pimeän tultua koko paikan kauneus paljastui vasta seuraavana aamuna.  Tein pitkän kävelyretken tiluksilla lauantaina ja iltapäivällä vuorenrinteellä kulkevaa tietä pitkin kohti Kilimanjaron porttia. 
On todella kuivaa, pölyistä. Viljelijät odottavat sadekauden alkamista. Vuodessa pelloilta saadaan kaksi satoa ja kylvämisen ja sadonkoruun rytmi noudattelee sadekausia. Sato oli korjattu noin kolme kuukautta sitten, kun tulin Tansaniaan eli kesäkuussa ja seuraava sato korjataan tammi-helmikuussa.Maalaismeno tuntuu mukavalta, mutta niin kuin kaikkialla onnistuminen  vaatii suunnattomat määrät työtä ja varallisuuttakin.

Täälläpäin harvinaisempi eläin. Nämä olivat entisiä showhevosia eläkkeellä.

Peltotöissä. Ehdotin, että Simba Farm tarjoaisi mahdollisuutta osallistua työntekoon myös turisteille.

Ohrapeltoa. Tällä hetkellä viljelijät odottavat sadetta ja kylvö tehdään sitten kun sateet alkavat.

Kaikki kasvit vaativat kastelua tähän aikaan vuodesta, Mäitä myydään sitten vihanneskaupassa Arushassa.

Lauantaina viereita oli parisenkymmnetä, sillä belgialaisten pyöräilijöiden ryhmä majoittui teltoissa farmin pihalla. http://www.bikeforafrica.be/ He olivat pyöräilleett  lähes 500 kilometriä hyvväntekeväisyysmielessä  tässä ryhmässä oli lääkäreitä eläinlääkäreitä. Viimeisellä osuudella eräs pyöräilijöitä oli kaatuntut pahasti ja säälitti hänen tilanteesa, toiset juhlivat ja sidottu ja paikattu potilas oli pumpattu täyteen kipulääkettä ja hän odotti vain lentoa Belgiaan sairaalaan.

Lauantain 24.7.vietin lepäillen ja huomasin,  että se oli hyvinkin tarpeen viikkojen PITA- työstä toipumiseen. Sunnuntaina 25.9. tein kävelykeirroksen Kilimanjarolla Cape Towniassa asuvan hollantilaisen ladyn kanssa. Hän oli tehnyt omalla autollaan viiden kuukauden ajomatkan läpi Afrikan maiden, yksin. Alunperin tämä vaelluskaveri tuntui haluavan pysytellä omissa oloissaan, mutta kävelyreissu Kilimanjarolle sopi meille molemmille ja säästimme kustannuksia,  kun teimme matkan kahden.

Tämä kulkuneuvo, Toyota on matkannut Cape Townista Kilimanjarolle. Kuvittele, että teet yli viiden kuukauden ajoreissun yli kuusikymppisenä, yksin halki Afrikan. Jotakin josta haaveilla !

Shira Route tuntui kiinnostavalta vaihtoehdolta kävellä Kilimanjarolle. Autolla voi ajaa 3000 metrin korkeuteen ja kävelymatkaa Uhuru Peakille saakka tulee  40 kilometriä. Automatkan aikana näkee hyvin erilaista luotoa kuin Coca Cola tai Whisky Routeilla. Täällä on havumetsävyöhykettä ja valtion puupeltoja. Mopot, joissa oli lastina puutavaraa ja heinää laskettilivat moottori sammutettuna alas vuorenrinnetietä.

Matkalla näimme paviaaneja, blue monkey ja ja black and white colubus monkeyja. Ne olivat mainioita ja kaikkia oli paljon. Vähän hirvitti, koska edellisenä päivänä olin kävelemässä ja menin pusikoita polkua Simba Riverin rantaan. Ei tullut mieleenkään, että olisin saattanut törmätä paviaanilaumaan.

Kilimanjaron luonnonpuiston pääsymaksu on 70 dollaria ja lisäksi on maksettava aina oppaalle. Päivän reissulle kannattaa siis varata aina useampia henkilöitä jakamaan kustannukset. Monet turistit täällä valittavat luonnonpuistojen nostetuista hinnoista ja huhutaan, että osa turisteista on jättänyt tulematta Tansaniaan ja valitsevat sen sijaan Kenian puolelta vaeltamisen mm. Kilimanjarolle.

Simba Farmillla on loistava aurinkoinen aamu. Uima-allas on kutsuu todelliseen lomanviettoon vielä hetkeksi ennen pölyistä paluuta Usa Riveriin.

Sunnuntaipuuhia

Tänään 20.9. alkaa hiipiä haikeus lähdöstä kotiin mieleen. On sunnuntai ja olen päättänyt, että PITA –projektia ajattelen vasta maanantaina.

Sunnuntai-aamu alkoi samalla tavalla kuin kaikki muutkin aamut: kukko kiekuu. Puhuin juuri tässä illansuussa naapurin Deborahin kanssa ja hän sanoi, että kukkoja on tarhassa edelleen liikaa. Edelleen viittaa tässä viime viikonloppuna syötyyn  kukkoon – naapurit viettivät maanantaina Id-juhlaa ja tarhasta lähti kaksi kaksijalkaista, kukko ja kana. Kukkoa ei tehty viinissä, mutta hyvää se oli. Oli huvittavaa katsoa, kun lapset kynivät kanan suurella innolla.

Eilen, lauantaina yritin päästä osalliseksi TV:n katselukulttuurista naapurissa. Suosittuja kanavia ovat nigerialaiset draamaelokuvat– saippuasarjatyylisiä ylinäyteltyjä teoksia  ja intialaiset bollywood-tuotokset, jotka on dubattu swhahiliksi ja tekstitetty englanniksi. Mainoksia tuli niin kauan, että into elokuvan katseluun loppui alkuunsa ja tulin kotiin Henning Mankkelin ja Tanssinopettajan paluu –dekkarin pariin.

Tänään oli mukavaa hoitaa kotihommia. Olen siistinyt pihaa aika lailla tulostani, lajitellut roskia roskakuoppaan ja poltettavat kasvijätteet poltettavien kasvien kasaan.

Tänään leikkelin pensaita saksilla ja puukolla,  jos jotakin suosittelen ottamaan mukaan  niin puutarhahanskoja – pensaat ovat piikkisiä joka puolella . Siivoukseen kannattaa varata myös siivoushanskoja koska pölyä ja likaa on ihan eri malliin kuin meillä Suomessa.

Aamu oli viileä ja pilvinen – niin täällä usein on – ja siksi puutarhassa paineleminen tuntui oikein kivalle hommalle. Vaihtoehtona olisi ollut Makumiran kymmenen jumalanpalvelus, mutta kun swhahili sujuu vielä huonosti ja väkeä on kirkossa vähän yliopiston loman takia niin musiikkikaan ei houkutellut sinne. Pyhitin oman lepopäiväni puuhastelemalla, joka on minulle hyvin rentouttavaa hommaa.

Puolenpäviän jälkeen aurinko ilmestyi  ja olin valmis uima-allasreissuun läheiselle Loggelle. Aru Meru Lodge.

Ennen lähtöä istuimme naapurin Deppin kanssa rappusilla ja ihastelin apinoita – tällä kertaa uusi laji, ei vervet monkey ( vihermarakatti ) vaan huomattavasti isompi  blue moankey, mustanaamainen ja pitkähäntäinen – ilmeisesti myös marakatti. Swahiliksi ihmiset näitä kutsuvat tumbiliksi, myös näitä mustia otuksia.  En ole ennen nähnyt niitä tässä pihassa, mutta lähellä kylläkin.

Paikaiklliset eivät ole järjin ihastuneita apinoihin tai marakatteihin, koska ne tuppaavat syömään maissit, vihannekset ja kaalit pihoilta. Lauma, jonka näin tänään ei ollut mitenkään pieni, vähintään parikymmentä otusta. Virhermarakatteja on nyt todella paljon, koska kampuksella ei ole kolmeatuhatta opiskelijaa häiritsemässä heidän elämäänsä

Ensi viikolla saan vierailta ja varmaan he käyvät kotonanikin. Siksi siivousta ja lattioitten pesua, naapurissa sain puhtaaksi liinavaatteet konepesussa. 

Ruokakaappi on täydennettävä vielä Legangan Supermarketissa, josta muuten saa ihan kaikkea mitä tarvitsee, ja Makumiran lähikadun vihanneskojuilla.

Päivään kuului vielä kananmunanhakureissu paikalliselta tuottajalta. Yksi iso kananmuna maksoi 350 shillinkiä.

Tulen ikävöimään tätä arkista puuhastelua täällä Makumirassa. Downsiftaaminen ja vaatimattomammin eläminen on sopinut minulle paremmin kuin hyvin. Toisaalta meille Euroopassa palkkansa tienaaville kaikki on täällä mahdollista ja asioiden sujuminen helppoa, koska raha riittää moneen ylellisyyteen, josta paikalliset vain haaveilevat. Se on selvää, että raha ei ole onnen tae. Ja vaikuttaa siltä, että tansanialaisesta osaavat täällä iloita ja olla onnellisia monesta sellaisesta asiasta, jonka me suomessa olemme jo kadottaneet: perhe, ystävät, yhdessäolo, työnteko, kiireetön elämänrytmi.

Näillä ajatuksilla kohti viimeistä varsinasta työviikkoa. Kuvia bologgaan, kun olen oikean netin ääressä.

Vääryyksiä 2.

Aihe vääryksiä 2 julkaistaan tässä blogissa ennen aihetta 1. Joudun vähän editoimaan kirjoittamaani aihetta.

Vääryksiä 2. –aihe on ollut takaraivossa kahden kuukauden ajan. Kouluworkshoppimme ja PITA –hankkeemme on omalta osaltaan muuttamassa maailmaa tässäkin suhteessa.

Tansanialaisissa kouluissa opettaja saa kurittaa oppilasta fyysisesti. Käytännössä tämä tarkoittaa kepillä lyömistä ja lain mukaan tehtynä on hallittu kurituskeino. Ruumiillinen kurittaminen on rehtorin vastuulla ja halutessaan rehtori voi tämän tehtävän delegoida jollekin muulle koulun opettajalle.

Koluworkshoppiemme aikana tämä ruumiillisen kurituksen mahdollisuus nousi esille, kun esitimme kysymyksen, mitä opettajana teet, kun oppilaalla on huono käsiala ja hän kirjoittaa toistuvasti virheitä.

Useamman kuin yhden kerran ratkaisuehdotuksena oli oppilaan pieksäminen. Pääsimme herättelemään keskustelua auttaako se oppilasta oppimaan, jos häntä lyödään.

Rangaistuskeinona kepillä lyöminen on ihan eri asia kuin oppilaan pieksäminen opettajan hallitsemattoman käytöksen takia. Neljä lyöntiä on enimmäismäärä ja tytöillä se tehdään käsille ja pojilla takalistolle. Poikia pitäisi lain mukaan rangaista miehen ja tyttöjä naisopettajan.

Lyöntien määrää on jo vähennetty, eli aiemmin kuusi lyöntiä oli sallittu, nyt neljä. Näin itse Ngongongaressa kolussa kuinka tyttöoppilasta lyötiin opettajainhuoneessa käsille. Tyttö oli polvillaan opettajainhuoneessa ja miesopettaja nappsi häntä kepillä eteen ojennetuille käsille pienellä kepillä. Fyyisesti toimenpide ei näyttänyt kamalalta, mutta nöyryytyksen osuus oli suuri.

Suomalaiskollegani kertoi nähneensä tilanteen, jossa opettaja menetti malttinsa ja löi kaikkia luokan oppilaita. Oppilaat itkivät ja opettaja karjui. Tämä ei ole varmaan sallittua edes Tansanian kouluissa, mutta käytännössä rehtorit eivät puutu asiaan. Tässä suhteessa oppilaalla tai hänen huoltajallaan on heikosti oikeuksia.

Olemme keskustelleet tätä kepittämisestä aina sopivan tilaisuuden tullen. Suomessa käyneet kollegamme, jotka ovat varsin edistyksellisiä monessa suhteessa, eivät ole puheidensa mukaan valmiita luopumaan kepittämisestä, koska he ovat nähneet kuinka huonosti suomalaiset koululaiset käyttäytyvät ja eivät kunnioita vanhempia ihmisiä.

Täällä Arushan seuduilla monet koulut saavat tukea kansainvälisiltä toimijoita. Eräs idea oli koota yhteen nämä toimijat ja järjestää julkisuutta ja media keskustelemaan ruumiillista kuritusta vastaan. Ulkomaalaiset toimijat voisivat kieltäytyä rahoittamasta kouluja, joissa ruumiillinen rangaistus on käytössä. Tämä ei kuitenkaan ole aivan yksinkertainen ajatus, sillä se sisältää rahan vallan. Apumme on riippuisi siitä, että avunsaajat toimivat tahtomme mukaan.

Seitsemän kouluworkshoppia on takana.  Ngongongare, Akeri, Shiston, Malula, Ngarenanyki, Leki ja Nkoranga. Mukana yhteensä 20 koulua, 120  opettajaa ja rehtorit päälle. Loistavia kohtaamisia ja projektin vaikuttavuus on jo näin alkumetrilläkin arvoituna moninainen. Itselläni tuli jo pieni lähtöpaniikki ja kaiho: enää kaksi viikkoa aikaa olla täällä kokemassa kaikkea.

Olin kuvitellut olevani lomalla tämän viikon – kahden viikon lomaa, omatoimista tutustumista maanhan, joka vapaaehtoisjaksolle oli paperilla – ei ole mahtunut tähän kolmeen kuukauteen. 

Yksittäisiä lomapäiviä siellä on  ollut siellä täällä. Keskiikko 6.7  Id – Al –Fitr, muslimien paastokuukauden loppuminen,  Saba saba -vapaapäivä 7.7. ja Nane nane – vapaapäivä  ( 8.8.) ja tällä viikolla 13.8.  taas id-juhla. Tämän lisäksi  Torch 25.8. hallitsevan puolueen juhlapäivä ja töitä ei oikein silloin tehty. Juhlapäivä oli myös aviomiehen täällä vierailu ja sen takia otin vapaata yhden maanatain.  

Muut päivät ovat menneet enemmän tai vähemmän kouluworkshoppien kanssa puuhastellessa. Nyt haaveilen vielä rusketuksen hankkimisesta uima-altaalla ja se lienee mahdollista, kunhan vain lopetan nämä työpäivät oikeaan aikaan ja painelen lähellä olevalle altaalle turistilodegeen. Lähin on kävelymatkan päässä ja sinne yritän päästä tänään viimeistään kolmelta.

Kwaheri !

Workshoppeja ja palautumista työstä

Blogin kirjoittaminen on vähän hiipunut ja huomaan, että moneen asiaan tottuu kahdessa kuukaudessa aika hyvin. Enää en hämmästele kaikkea flooraa ja faunaa, mitä eteen sattuu tai nää tienvarsien roskaisuutta enkä ihmisten köyhyyttäkään. Paikalliset eivät katso uteliaasti ja minäkään en varmaan näytä enää niin kiinnostuneelta kaikesta ympärillä olevasta.

Olen alkanut ymmärtää kiswahilia – tiedän mistä puhutaan – vaikka en ole juurikaan jaksanut tehdä läksyjä oppikirjasta kuten ensimmäisen kuukauden aikana. Puheen rytmi tuntuu kotoisalle ja sanat siltä täältä tutuille. Arvioni on, että tarvitsisin vielä 1,5 kk ja pystyisin hoitamaan jonkun asian swhahiliksi.

Lähipiirin perhetapahtumat alkavat tuntua omilta: swahilinkielen opettajani Dickson sai tyttövauvan tällä viikolla, ensimmäisen lapsensa.  Työparini Senaran lapsi, poika, sairastui tänään ja hän joutui lähtemään kesken kaiken kotiin lapsenhoitoon. Seinänaapurin  Deborahin mies lähti kolmeksi vuodeksi Amerikkaan tekemään väitöskirjaa ja campuksen musiikinlaitoksen tytär Megan palaa Suomeen jatkamaan opintojaan Sibelius-Akatemiassa.

Huomenna aamulla kello 10.00 menen kolmannelle yksityistunnilleni afrosta ja Minnalle ( Määttä ) tiedoksi, että päänsärkyä tuli myös täällä tästä liikuntalajista  mutta olenpa aika hyvilläni, että opin tanssin. Lihasmuisti on ihmeellinen juttu. Afroa oli vaan ihan pakko alkaa harrastaa täällä – liikuntavaihtoehtoja on vähän ja mieletön kutsuva rumpukomppi vetää puoleensa kuin magneetti. Minna, Outi ja Alia sekä kaikki muut Wonuwalilaiset – olette mukanani elämäni loppuun asti.

Jo aiemmin minun on pitänyt kertoa huikeasta hankkeesta täällä Makumiran musiikinlaitoksella. Mr. Randall Stubbsin johdolla rakennetaan uutta konserttilavaa, afrikkalaisen musiikin keskusta, harjoittelusalia. Hanke on CAC  (Cultural Arts Centre)  www.cac.ac.tz ja sillä on oma ammattitanssiryhmänsä. Ryhmässä on mukana kymmenen pääsykokeella valittua muusikkoa ja tanssijaa ja he saavat kuukausipalkan tanssiesitysten kehittämisestä ja kaksi kertaa viikossa olevasta esiintymisestä.

Ryhmään oli hakenut 90 muusikkoa/tanssijaa ja heistä kymmenen valittiin. Kaikki soittavat ja laulavat. Tanssin opettaminen on heille uutta ja olisi mukavampaa ollut ottaa tunteja ryhmässä, mutta sellaista ei löytynyt, joten olen ollut tunneilla yksin. Tämä on aika ylellistä. Oma opettaja ja oma säestäjä. Vähän harmittaa, etten heti alkuun ryhtynyt tähän ruumiinkulttuurin nautintoon. Nyt minut on ajanut tähän liikunnan puute. Makumiran campuksen kiertäminen pimeässä ei innosta enää ja etenkin, kun juokseminen on tehtävä hameessa.

Hame tarkoittaa tässä yliopiston pukeutumiskoodia. Naisilla tulee olla hame, polven alapuolelle ja olkapäät peitettynä. Yliopiston campus on hyvin vartioitu alue ja vartijat katsovat tarkkaan, miten olet pukeutunut. Portista ei nainen pääse housuissa. Vartijoiden tiukan kurin ymmärtää, kun kuulin, että heitä uhkaa työpaikan menettäminen, jos he päästävät alueelle epäasiallisesti pukeutuvia.

Vartijat ovat tarkkoja myös vieraiden autojen sisälle päästämisessä. Takaluukut avataan ja autojen kuljettajien pitää kuitata itsensä sisään ja ulos. Sama meininki on muuten käytössä luonnonpuistoihin vierailuissa.

----

Eilen aloitettu blogi saa tänän 8.9. jatkoa. Ensimmäiseksi on kerrottava, että tein juuri ihanaa ruokaa: perunaporkkanamuusia ja kookoskalaa.

Paikallinen ruoka on aika yksinkertaista ja tällä hetkellä halusin syödä kotona jotakin omaa. Kouluworkshoppinen ruokailu noudattelee samaa kaavaa: aamuteellä kello 11.00 on tarjolla peruna ja kananmuna joissakin poikkeuksissa paahtoleipää, hyvin valkoista. Lounas, joka on kello 15 jälkeen, sisältää yleensä riisiä, jonka seassa on sitkeää nautaa, keitettyjä ruokabanaaneja (maistuvat meidän perunalle ) kastikkeessa, lisukkeena pinaattia keitettynä ja jälkiruokana vesimelonipala. Tuhti hiilihydraattiannos vie kyllä nälän. Puntarissa en ole käynyt kahteen kuukauteen, mutta kuvittelen laihtuneeni, koska vaatteet ovat väljemmät.

Workshoppeja on jäljellä enää yksi.  Huomenna taas mennään. Tälle viikolle sattui kaksi kertaa kaksi päivää ja ollaan koko porukka aika väsyksissä. Tähän saakka lähes kaikki workshopit ovat vaatineet jonkinlaisen ajomatkan kylillä. Ensin ajetaan hyväkuntoista asfalttitietä ja poimitaan PITA-dala-dalaan tien varrelta kyytiin päivän facilitaattorit jokainen omalta pysäkiltään. Sen jälkeen käännytään hiekkätielle, joka ei  ole lanattu. Matkanteko aloitetaan aamulla seitsemän puoli kahdeksan, perillä ollaan kello 9 ja illalla ollaan kotona kuuteen mennessä. Eipä siis ihme että varsinkin Dala-dala kuskimme Katri on välillä vähän väsynyt Land Roverin rattia käännellessään. ( Autoa ei valitettavasti saa ajaa muut. )

Workshoppien jälkeen ensi viikolla alkaa syyskuun seminaarin valmistelu. 20. päivä on rehtoripäivä ja 21. -22.9. campukselle tulee 140 opettajaa, samat joita olemme kouluttaneet seitsemällä eri koululla. Oma osuuteni on yksi luento rehtoreille opettajien yhteistyöstä oppilaan tukemisessa sekä matematiikan toiminnallisen työpajan organisoiminen. Makumirassa on juuri alkanut matematiikan opettajien koulutus ja toivon, että oma panokseni antaa osviittaa siitä, miten matematiikkaa voi opettaa toisella tavalla. Voitte usko,  että itsellenikin tämä on ihan oppimisen paikka,  kun harjoittelen tai opetan paikallisille kollegoille HOW TO DO ja vielä englanniksi.

Kaiken tekemäni materiaalin saa käyttöönsä kuka tahansa tarvitseva. Laitatte vaan viestiä. Arusha kuule-hankkeen kanssa olen näin jo sopinut. Itse ajattelen, että jaan kaiken, minkä osaan ja se on tuleva johtotähti ennen eläkevuosia.

Tämä blogi lähtee liikkeelle ilman kuvia – en jaksa ladata tänään puistossa pimeydessä montaakaan minuuttia. Nettiyhteys pelittää vain ilmaisen fb:n osalta – lueskelen sitten iltaisin joko dekkareita tai facebookia. Se ilta-ativiteettinä alkaa pikkuhijaa nyppiä. 

Usiku mwema na lala salama !

Sunnuntaipuuhia

Sunnuntai-aamu alkoi tänään tahmeasti, sillä eilen vietettiin 12 tuntia Tarangiren safarireissulla. Suosittelen kuitenkin lämpimästi tätä siedettävän ajomatkan päässe olevaa luonnonpuistoa. Puistoon pääsee hyvää tietä pitkin ja ajaminen ei siksi ollut ihan mahdotonta. Matkaseurana olivat Matias Hynynen ja Maarit Rossi, jotka työskentelevät tällä hetkellä Arusha kuule! - hankkeessa. Kuskina Usa Riverin luottotaksi Peter.

Safariautoa suorittelen, kuumuus tukahduttaa, jos kattoa ei saa auki. Lisäksi eläimet näkee kattoluukusta ihan toisella tavalla kuin ikkunasta.

Peter pelasti tilanteen: Maaritin ja Matiaksen auto on korjaamolla. Luottotaksi Usa Riveristä hoitaa homman hyvin.

Perjantaina minulla oli mahdollisuus olla seuraamassa Maarit Rossin pitämää matematiikan workshoppia Meru Primary Schoolin opettajille. 

Maarit Rossi ja Tarangiren portti. 

Meru Primary Schoolin kyltti kadulla.

Kuurojen yksukön talo, joka on noussut pystyyn suomalaisin varoin. 

Luulen, että kaikki tietävät kenestä puhun, mutta lyhyt esittely. Maarit oli ehdolla maailman pa rhaaksi opettajaksi eli opetuksen Nobelin palkinnon, Global Teacher Price 2016 - saajaksi alkuvuodesta. http://www.hs.fi/kaupunki/a1455866124474

Maaritilla oli täällä Tansaniassa 20 tunnin ohjelma, joka opettajat ottivat hyvin vastaan ja näyttivät nauttivan oppimisesta. Vinkkaanpa tässä meille suomalaisille opettajille, että kannattaa käydä katsomassa Maaritin tuottamaa materiaalia http://pathstomath.com/ . Pääset tutustumaan materiaaliin kolmen kuukauden ajan ilmaiseksi, kun luot itsellesi tunnuksen. Jokaisen osion ensimmäinen kappale aukeaa tehtävineen opettajan tutustuttavaksi. Itsestäni nämä näyttivät hyvin selkeiltä ja johdonmukaisilta. En tullut tarkistaneeksi onko materiaali myös suomeksi.

Maarit opettaa, Bertha tulkkaa sekä swahiliksi että viittoen. Multilahjakkuus.

Opettajat tekevät laatumuunnoksia toiminnallisin menetelmin. Kuution teko.

Materiaalin käyttö on suunniteltu oppilasjoukolle ja myydään varmaan luokalliselle tai koululliselle oppilaita. Hieno materiaali ainakin englanniksi opiskeleville.

Olen suunnittelemassa PITA-hankkeessa matematiikan työpajaa syyskuulle ja ideani on tehdä viisi erilaista toiminnallista pistettä, joissa harjoitellaan matematiikkaa toisella tavalla. Viisi pistettä tulevat olemaan kymmenjärjestelmän hahmottaminen konkreettisin välinein- olen niputtanut hammastikkuja kymmenen ja sadan nipuiksi, laatumuunnokset, murtolukujen mallintaminen ja ääneen puhuminen, prosentin ja murtoluvun yhteys sekä koordinaatisto. Idana on ottaa käsiteltäväksi jokin Form 1. kirjan tehtävä toisella tavalla kuin tansanialaisessa koulussa, tekemällä ja yhdistämällä käytäntöön.

Täällä opetus on jaettu aika napakaksi struktuuriksi, joten sen oppimisen tarve ei ole tarpeen –päinvastoin. Tunnin rakenne noudattaa samaa kaavaa, tuntisuunnitelmaan, 10 minuuttia, asian johdatteluun, 20 minuuttia uuden asian opettamiseen opettajajohtoisesti, 20 minuuttia ryhmässä tehtävään harjoitteluun, jossa vastataan kysymyksiin, 20 minuuttia ryhmien esityksiin luokan edessä ja 10 minuuttia koontiin. 

Oma havaintoni on, että soveltaminen ja harjoittelu tuppaa puuttumaan lähes kaikilta tunneilta, kun aika menee mekaaniseen käsitteiden toistamiseen ja kuorossa lausumiseen. Ryhmissä harjoittelu antaa heikoille oppijoille mahdollisuuden olla passiivisia perässähiihtäjiä varsinkin, kun ryhmät ovat pysyviä. Roolit muotoutuvat vuoden ajaksi.

Maarit kertoi havainnoistaan, että opetussuunnitelman sisällöt kautta maailman ovat suunnilleen samanlaisia kaikkialla maailmassa. Jos osaan opettaa Suomessa matematiikkaa, niin jotakin siitä on varmaan siirrettävissä opetukseen tännekin. Itselleni huikea oppimiskokemus on ollut englanninkielisten käsitteiden opiskelu matematiikassa – eikä se vieläkään oli ihan plakkarissa.

Näin sunnuntaisin tansanialaiset täällä  pohjoisessa käyvät kirkossa. Luulin,että tähän FELM-voluntäärin elämään kuuluu paljon enemmän kirkollista menoa, mutta olen todennut, että kirkossa ei ole pakko käydä ja muutenkin kirkkoon kuulumisen hyviä puolia  näkyy elämänmenossa. Uskonto näyttää olevan hyvin luonnollinen osa tansanialaisten elämää.

Maji ya Chai kylän kirkko, normisunnuntai.

Virsikirja ja raamattu. Raamattua luetaan kirkossa vuorotellen papin kanssa.

Jokainen kirkossakävijä maksaa seurakunnalle. Raha laitetaan kuoreen ja siitä pidetään lukua, kuinka paljon kukin on maksanut.

Kun perhettä oli täällä kylässä, kävimme tytärpuolen kanssa opettajakollegan kyläkirkossa Maji ya Chai –kylässä Usa Riveristä Kilimanjaron lentokentälle päin. Kirkossa on kaksi palvelusta. Toinen aamulla kello 7.00 ja toinen kello 10.00.

Kello kymmenen palvelus oli elämys. Katri, FELM-ohjaajani,  oli varoittanut, että vieraiden täytyy esittäytyä kirjossa kaikkien edessä ja näin teimme. Kirkonmenot alkoivat reippaalla jammailulla ja tanssilla kuoron tahdissa. Kovaääniset pauhasivat. Tämän jälkeen kaava noudatteli aikalailla lutherilaisen kirjon kaavaa rukouksineen ja saarnoineen, mutta kohdallamme kirkonmenojen kesto oli yllätys. 

Kahden tunnin seremonia venyi yli kolmeen tuntiin ja jouduimme lähtemään kesken pois – pyydettyämme luvan kirkkoherralta.

Saarnan ajaksi kirkkoväki jaettiin kolmeen eri ryhmään, isoäiti ja isoisä ikäiset, nuoret aikuiset ja lapset. Kaikille annettiin neuvoja perheessä elämisestä, Jeesuksesta avioliitossa, lasten kasvattamisesta jne. Tämä osuus oli tässä seremoniassa pitkä, tavallisuudesta poikkeava.

Kirkoissa on yleensä kuoro ja esitykset ovat vähän kokemukseni mukaan huikeita. Tässä palveluksessa oli minun ja Annan esittämä Suvivirsi. Lauloimme kirkkokansan edessä ja saimme aplodit. Seremonian alussa esittäydyimme ja lopussa pyysimme anteeksi poistumista ennen seremonian loppua. Tämä kaikki tapahtui kirkkosalin edessä kiireettömästi.

Sunnuntaikirkossa kaikki seurakuntalaiset maksavat seurakuntaan jäsenyydestään. Raha laitetaan henkilön nimellä olevaan kuoreen. Lisäksi kerätään kolehti. Näillä varoilla rahoitetaan kirkon toiminta. Jos rahaa ei ole, voi kirkkoon tuoda myös viljaa, maissia, vihanneksia tai kanoja, jotka huutokaupataan kirkon hyväksi. Tällaisen huutokaupan näimme ennen jumalanpalvelusta.

Tänä iltapäivänä olen nopean netin äärellä RiverThrees-ravintolassa ja safrilodgessa Usa Riverissä. Ajattelen vähän kaiholla, mitä kaikkea olisin iltaisin ehtinyt saada aikaan, jos kotitalossa netti pelaisi. Viihdekäytön lisäksi työn ja oppimisen kokemukset olisivat olleet huikeammat.

Bloggaan nyt ensin ilman kuvia, kun saan ne ladattua, lisäilen tänne blogiin.  ( Toiveena oli blogata, mutta yhteys nettiin katkesi ja puhelinkaan ei anna singnaalia. Tämmöstä täällä sähkökatkosten maassa. )

Haya !

Sunnuntaipuuhia

Sunnuntai-aamu alkoi tänään tahmeasti, sillä eilen vietettiin 12 tuntia Tarangiren safarireissulla. Suosittelen kuitenkin lämpimästi tätä siedettävän ajomatkan päässe olevaa luonnonpuistoa. Puistoon pääsee hyvää tietä pitkin ja ajaminen ei siksi ollut ihan mahdotonta. Matkaseurana olivat Matias Hynynen ja Maarit Rossi, jotka työskentelevät tällä hetkellä Arusha kuule! - hankkeessa. Kuskina Usa Riverin luottotaksi Peter.

Safariautoa suorittelen, kuumuus tukahduttaa, jos kattoa ei saa auki. Lisäksi eläimet näkee kattoluukusta ihan toisella tavalla kuin ikkunasta.

Peter pelasti tilanteen: Maaritin ja Matiaksen auto on korjaamolla. Luottotaksi Usa Riveristä hoitaa homman hyvin.

Perjantaina minulla oli mahdollisuus olla seuraamassa Maarit Rossin pitämää matematiikan workshoppia Meru Primary Schoolin opettajille. 

Maarit Rossi ja Tarangiren portti. 

Meru Primary Schoolin kyltti kadulla.

Kuurojen yksukön talo, joka on noussut pystyyn suomalaisin varoin. 

Luulen, että kaikki tietävät kenestä puhun, mutta lyhyt esittely. Maarit oli ehdolla maailman pa rhaaksi opettajaksi eli opetuksen Nobelin palkinnon, Global Teacher Price 2016 - saajaksi alkuvuodesta. http://www.hs.fi/kaupunki/a1455866124474

Maaritilla oli täällä Tansaniassa 20 tunnin ohjelma, joka opettajat ottivat hyvin vastaan ja näyttivät nauttivan oppimisesta. Vinkkaanpa tässä meille suomalaisille opettajille, että kannattaa käydä katsomassa Maaritin tuottamaa materiaalia http://pathstomath.com/ . Pääset tutustumaan materiaaliin kolmen kuukauden ajan ilmaiseksi, kun luot itsellesi tunnuksen. Jokaisen osion ensimmäinen kappale aukeaa tehtävineen opettajan tutustuttavaksi. Itsestäni nämä näyttivät hyvin selkeiltä ja johdonmukaisilta. En tullut tarkistaneeksi onko materiaali myös suomeksi.

Maarit opettaa, Bertha tulkkaa sekä swahiliksi että viittoen. Multilahjakkuus.

Opettajat tekevät laatumuunnoksia toiminnallisin menetelmin. Kuution teko.

Materiaalin käyttö on suunniteltu oppilasjoukolle ja myydään varmaan luokalliselle tai koululliselle oppilaita. Hieno materiaali ainakin englanniksi opiskeleville.

Olen suunnittelemassa PITA-hankkeessa matematiikan työpajaa syyskuulle ja ideani on tehdä viisi erilaista toiminnallista pistettä, joissa harjoitellaan matematiikkaa toisella tavalla. Viisi pistettä tulevat olemaan kymmenjärjestelmän hahmottaminen konkreettisin välinein- olen niputtanut hammastikkuja kymmenen ja sadan nipuiksi, laatumuunnokset, murtolukujen mallintaminen ja ääneen puhuminen, prosentin ja murtoluvun yhteys sekä koordinaatisto. Idana on ottaa käsiteltäväksi jokin Form 1. kirjan tehtävä toisella tavalla kuin tansanialaisessa koulussa, tekemällä ja yhdistämällä käytäntöön.

Täällä opetus on jaettu aika napakaksi struktuuriksi, joten sen oppimisen tarve ei ole tarpeen –päinvastoin. Tunnin rakenne noudattaa samaa kaavaa, tuntisuunnitelmaan, 10 minuuttia, asian johdatteluun, 20 minuuttia uuden asian opettamiseen opettajajohtoisesti, 20 minuuttia ryhmässä tehtävään harjoitteluun, jossa vastataan kysymyksiin, 20 minuuttia ryhmien esityksiin luokan edessä ja 10 minuuttia koontiin. 

Oma havaintoni on, että soveltaminen ja harjoittelu tuppaa puuttumaan lähes kaikilta tunneilta, kun aika menee mekaaniseen käsitteiden toistamiseen ja kuorossa lausumiseen. Ryhmissä harjoittelu antaa heikoille oppijoille mahdollisuuden olla passiivisia perässähiihtäjiä varsinkin, kun ryhmät ovat pysyviä. Roolit muotoutuvat vuoden ajaksi.

Maarit kertoi havainnoistaan, että opetussuunnitelman sisällöt kautta maailman ovat suunnilleen samanlaisia kaikkialla maailmassa. Jos osaan opettaa Suomessa matematiikkaa, niin jotakin siitä on varmaan siirrettävissä opetukseen tännekin. Itselleni huikea oppimiskokemus on ollut englanninkielisten käsitteiden opiskelu matematiikassa – eikä se vieläkään oli ihan plakkarissa.

Näin sunnuntaisin tansanialaiset täällä  pohjoisessa käyvät kirkossa. Luulin,että tähän FELM-voluntäärin elämään kuuluu paljon enemmän kirkollista menoa, mutta olen todennut, että kirkossa ei ole pakko käydä ja muutenkin kirkkoon kuulumisen hyviä puolia  näkyy elämänmenossa. Uskonto näyttää olevan hyvin luonnollinen osa tansanialaisten elämää.

Maji ya Chai kylän kirkko, normisunnuntai.

Virsikirja ja raamattu. Raamattua luetaan kirkossa vuorotellen papin kanssa.

Jokainen kirkossakävijä maksaa seurakunnalle. Raha laitetaan kuoreen ja siitä pidetään lukua, kuinka paljon kukin on maksanut.

Kun perhettä oli täällä kylässä, kävimme tytärpuolen kanssa opettajakollegan kyläkirkossa Maji ya Chai –kylässä Usa Riveristä Kilimanjaron lentokentälle päin. Kirkossa on kaksi palvelusta. Toinen aamulla kello 7.00 ja toinen kello 10.00.

Kello kymmenen palvelus oli elämys. Katri, FELM-ohjaajani,  oli varoittanut, että vieraiden täytyy esittäytyä kirjossa kaikkien edessä ja näin teimme. Kirkonmenot alkoivat reippaalla jammailulla ja tanssilla kuoron tahdissa. Kovaääniset pauhasivat. Tämän jälkeen kaava noudatteli aikalailla lutherilaisen kirjon kaavaa rukouksineen ja saarnoineen, mutta kohdallamme kirkonmenojen kesto oli yllätys. 

Kahden tunnin seremonia venyi yli kolmeen tuntiin ja jouduimme lähtemään kesken pois – pyydettyämme luvan kirkkoherralta.

Saarnan ajaksi kirkkoväki jaettiin kolmeen eri ryhmään, isoäiti ja isoisä ikäiset, nuoret aikuiset ja lapset. Kaikille annettiin neuvoja perheessä elämisestä, Jeesuksesta avioliitossa, lasten kasvattamisesta jne. Tämä osuus oli tässä seremoniassa pitkä, tavallisuudesta poikkeava.

Kirkoissa on yleensä kuoro ja esitykset ovat vähän kokemukseni mukaan huikeita. Tässä palveluksessa oli minun ja Annan esittämä Suvivirsi. Lauloimme kirkkokansan edessä ja saimme aplodit. Seremonian alussa esittäydyimme ja lopussa pyysimme anteeksi poistumista ennen seremonian loppua. Tämä kaikki tapahtui kirkkosalin edessä kiireettömästi.

Sunnuntaikirkossa kaikki seurakuntalaiset maksavat seurakuntaan jäsenyydestään. Raha laitetaan henkilön nimellä olevaan kuoreen. Lisäksi kerätään kolehti. Näillä varoilla rahoitetaan kirkon toiminta. Jos rahaa ei ole, voi kirkkoon tuoda myös viljaa, maissia, vihanneksia tai kanoja, jotka huutokaupataan kirkon hyväksi. Tällaisen huutokaupan näimme ennen jumalanpalvelusta.

Tänä iltapäivänä olen nopean netin äärellä RiverThrees-ravintolassa ja safrilodgessa Usa Riverissä. Ajattelen vähän kaiholla, mitä kaikkea olisin iltaisin ehtinyt saada aikaan, jos kotitalossa netti pelaisi. Viihdekäytön lisäksi työn ja oppimisen kokemukset olisivat olleet huikeammat.

Bloggaan nyt ensin ilman kuvia, kun saan ne ladattua, lisäilen tänne blogiin.  ( Toiveena oli blogata, mutta yhteys nettiin katkesi ja puhelinkaan ei anna singnaalia. Tämmöstä täällä sähkökatkosten maassa. )

Haya !