Sunnuntaipuuhia

Tänään 20.9. alkaa hiipiä haikeus lähdöstä kotiin mieleen. On sunnuntai ja olen päättänyt, että PITA –projektia ajattelen vasta maanantaina.

Sunnuntai-aamu alkoi samalla tavalla kuin kaikki muutkin aamut: kukko kiekuu. Puhuin juuri tässä illansuussa naapurin Deborahin kanssa ja hän sanoi, että kukkoja on tarhassa edelleen liikaa. Edelleen viittaa tässä viime viikonloppuna syötyyn  kukkoon – naapurit viettivät maanantaina Id-juhlaa ja tarhasta lähti kaksi kaksijalkaista, kukko ja kana. Kukkoa ei tehty viinissä, mutta hyvää se oli. Oli huvittavaa katsoa, kun lapset kynivät kanan suurella innolla.

Eilen, lauantaina yritin päästä osalliseksi TV:n katselukulttuurista naapurissa. Suosittuja kanavia ovat nigerialaiset draamaelokuvat– saippuasarjatyylisiä ylinäyteltyjä teoksia  ja intialaiset bollywood-tuotokset, jotka on dubattu swhahiliksi ja tekstitetty englanniksi. Mainoksia tuli niin kauan, että into elokuvan katseluun loppui alkuunsa ja tulin kotiin Henning Mankkelin ja Tanssinopettajan paluu –dekkarin pariin.

Tänään oli mukavaa hoitaa kotihommia. Olen siistinyt pihaa aika lailla tulostani, lajitellut roskia roskakuoppaan ja poltettavat kasvijätteet poltettavien kasvien kasaan.

Tänään leikkelin pensaita saksilla ja puukolla,  jos jotakin suosittelen ottamaan mukaan  niin puutarhahanskoja – pensaat ovat piikkisiä joka puolella . Siivoukseen kannattaa varata myös siivoushanskoja koska pölyä ja likaa on ihan eri malliin kuin meillä Suomessa.

Aamu oli viileä ja pilvinen – niin täällä usein on – ja siksi puutarhassa paineleminen tuntui oikein kivalle hommalle. Vaihtoehtona olisi ollut Makumiran kymmenen jumalanpalvelus, mutta kun swhahili sujuu vielä huonosti ja väkeä on kirkossa vähän yliopiston loman takia niin musiikkikaan ei houkutellut sinne. Pyhitin oman lepopäiväni puuhastelemalla, joka on minulle hyvin rentouttavaa hommaa.

Puolenpäviän jälkeen aurinko ilmestyi  ja olin valmis uima-allasreissuun läheiselle Loggelle. Aru Meru Lodge.

Ennen lähtöä istuimme naapurin Deppin kanssa rappusilla ja ihastelin apinoita – tällä kertaa uusi laji, ei vervet monkey ( vihermarakatti ) vaan huomattavasti isompi  blue moankey, mustanaamainen ja pitkähäntäinen – ilmeisesti myös marakatti. Swahiliksi ihmiset näitä kutsuvat tumbiliksi, myös näitä mustia otuksia.  En ole ennen nähnyt niitä tässä pihassa, mutta lähellä kylläkin.

Paikaiklliset eivät ole järjin ihastuneita apinoihin tai marakatteihin, koska ne tuppaavat syömään maissit, vihannekset ja kaalit pihoilta. Lauma, jonka näin tänään ei ollut mitenkään pieni, vähintään parikymmentä otusta. Virhermarakatteja on nyt todella paljon, koska kampuksella ei ole kolmeatuhatta opiskelijaa häiritsemässä heidän elämäänsä

Ensi viikolla saan vierailta ja varmaan he käyvät kotonanikin. Siksi siivousta ja lattioitten pesua, naapurissa sain puhtaaksi liinavaatteet konepesussa. 

Ruokakaappi on täydennettävä vielä Legangan Supermarketissa, josta muuten saa ihan kaikkea mitä tarvitsee, ja Makumiran lähikadun vihanneskojuilla.

Päivään kuului vielä kananmunanhakureissu paikalliselta tuottajalta. Yksi iso kananmuna maksoi 350 shillinkiä.

Tulen ikävöimään tätä arkista puuhastelua täällä Makumirassa. Downsiftaaminen ja vaatimattomammin eläminen on sopinut minulle paremmin kuin hyvin. Toisaalta meille Euroopassa palkkansa tienaaville kaikki on täällä mahdollista ja asioiden sujuminen helppoa, koska raha riittää moneen ylellisyyteen, josta paikalliset vain haaveilevat. Se on selvää, että raha ei ole onnen tae. Ja vaikuttaa siltä, että tansanialaisesta osaavat täällä iloita ja olla onnellisia monesta sellaisesta asiasta, jonka me suomessa olemme jo kadottaneet: perhe, ystävät, yhdessäolo, työnteko, kiireetön elämänrytmi.

Näillä ajatuksilla kohti viimeistä varsinasta työviikkoa. Kuvia bologgaan, kun olen oikean netin ääressä.